Seppälän loukkaantuminen pelästytti Porissa – Ässät rankaisi ison jäähyn aikana

Ässäpakki Jere Seppälä ajautui rajusti päin laitaa, ja talutettiin pukukoppiin. Kuva: Elmeri Elo

Porissa vietetyn Hegemonia-päivän kruunasi Ässien ja Lukon liigajoukkueiden välinen harjoitusottelu.

Peli sai kolmannessa erässä rutkasti dramatiikkaa, kun Lukon Tapio Laakso avitti takaapäin Ässien puolustajaa Jere Seppälää. Tämä kaatui tönäisystä ja liukui pahannäköisesti päin laitaa.

Hetken jäässä maannut Seppälä talutettiin pukukoppiin, Laakso lähti koppiin ulosajon myötä.

Laakson viiden minuutin jäähyn aikana Ässät otti ottelussa ohjat käsiinsä.

Tilanne tulostaululla kääntyi nopeasti 2-1:stä 4-1:een, kun Sakari Salmisen johtama ylivoima pääsi juonimaan kuvioitaan. Molemmat osumat iski Jarno Kärki, joka myöhemmin kruunasi pelin hattutemppuun.

- Vaasassa jo tehtiin muutama maali ja täällä myös. Onhan tässä jo vähän tuskastunut ollut, kun ei ole mistään osunut.

- Helpompi on lähteä kauteen hattutempun jälkeen kuin silloin, että ei olisi yhtään alla. Ei sillä ole väliä kuinka monta maalia olisi joskus tehnyt, jos on maalittomassa putkessa, Kärki kertoi.

Ässien ja Lukon välinen kamppailu eteni tasaisissa merkeissä ennen Laakson isoa jäähyä. Ulosajon jälkeen porilaiset menivät menojaan ja voittivat lopulta 6-1.

Lukolla oli etenkin toisessa erässä omat hetkensä, mutta joukkue ei pystynyt hyödyntämään ylivoimatilanteitaan.

Ässien ykkösylivoima puolestaan näytti, miten homma pitäisi hoitaa.

- Meillä on siinä aika hyvä työnjako. Tommilla (Taimi) on viivassa hyvä veto, ”Sakke” (Sakari Salminen) pyörittää laidassa ja minä olen targettina. Sitten keskellä Sami Lähteenmäki on tehnyt hyvin maaleja, Peter Tiivola puolestaan tekee tilaa maalilla, Kärki luetteli.

- Tuolla kun pääsemme jauhamaan, niin teemme varmasti säännöllisesti tulosta. Ja se on meidän velvollisuuskin.

Kärjen mukaan harjoitusottelu Lukkoa vastaan alkoi olla jo lähellä runkosarjan fiilistä. Hänen mukaansa ensimmäisissä harjoituspeleissä vauhtia oli enemmän kuin järkeä, mutta Lukkoa vastaan peli oli jo varsin laadukas.

Saiko Ässät tästä yliotteen kauden avauspeliin?

- Ehkä se vähän vaikuttaa, kun löimme 61-luvut tauluun. Toisaalta vastustajalle jäi varmasti paljon nälkää, Kärki totesi.

Jarno Kärki oli Oskari Setäsen riesa. Illan saldona kolme maalia ja yksi maalin edustalla riistetty maski. Kuva: Elmeri Elo