Lauri Tukonen osui heti Ässien paidassa – iski voittomaalin jatkoajalla

Lauri Tukonen iski voittomaalin Ässille. Kuva: arkist/Esa Urhonen

Ässien ja TPS:n välistä jatkoaikaa ehdittiin pelata minuutti ja 13 sekuntia, kun Lauri Tukonen pääsi nostamaan kätensä kohti hallin kattoa.

Hän oli pelannut kymmenen viime kuukauden aikana vain yhden pelin, mutta heti paluupelissään ratkaisi ottelun uudelle seuralleen Porin Ässille. Maali oli vieläpä Tukosen uransa sadas liigakentillä.

Hän ei kuitenkaan pelin jälkeen miettinyt menetettyjä kuukausia, paluutaan vaan sitä, että heikosti alkukautensa aloittanut Ässät palasi voittojen tielle.

– Kymmeneen edelliseen kuukauteen olin pelannut yhden ottelun. Kun sain kiekon jatkoajalla maaliin, oli ensimmäinen tunne se, että onneksi voitettiin. Itsellä tuntui ainakin viimeistelyyn olevan edelleen tatsi tallella, Tukonen kertoi STT:lle.

Tukonen näki jatkoajalla tilanteensa tulleen, hän liukui kohti keskialuetta kun muut taistelivat kiekosta Ässien päädyssä. Vapauttavan syötön hänelle tarjosi Sami Lähteenmäki. Tukosen rannekuti lähti tarkasti TPS-vahti Rasmus Tirrosen hanskan alle.