Virtaselle yllätys bussimatkalla - ei asiaa kokoonpanoon

Loukkaantumiset ovat viime aikoina runnelleet Rauman Lukkoa. Tiistaiseen Kärpät-otteluun Lukon kokoonpano oheni jo maanantaisen bussimatkan aikana. Sentterikolossi Jonne Virtanen sai nimittäin kuulla, että hänen kymppitilinsä on täynnä. Kaikki 46 ottelua tällä kaudella pelannut Virtanen on siis pelikiellossa tiistaina.

Kyseessä on inhimmillinen erehdys. Virtanen otti viimeisessä ottelussa ennen maajoukkuetaukoa nyrkein yhteen Tapparan Josh Greenin kanssa. Virtanen sai viiden minuutin jäähyn väkivaltaisuudesta ja automaattisen pelirangaistuksen käytöksestä. Lukolle ilmoitettiin, että Virtanen ei saa tappelusta pelikieltoa, mutta kukaan ei muistanut tarkastaa kymppitilin täyttymistä.

– Meille tuli ilmoitus, että Jonne ei saa pelikieltoa tappelusta. Ei vain hoksattu tätä sitten tarkistaa. Ihan meidän oma virhe oli kysymyksessä, Lukon joukkueenjohtaja Mika Kuosmanen kertoi.

Kuosmanen uskoi, että Virtasen pelikielto olisi huomattu viimeistään siinä vaiheessa, kun kokoonpanoa olisi ruvettu syöttämään liigan nettijärjestelmään. Joukkueenjohtaja muisteli, että pelikiellossa olevaa pelaajaa ei ole mahdollista asettaa kokoonpanoon.

– Jonne pääsee nyt maisemamatkalle Ouluun. Ja sikäli vahinkoa ei tapahtunut, että saamme kyllä kokoonpanon täyteen tiistaina, Kuosmanen heitti.

Pääseepähä aamul reenaa Raksilan hyväl jääl, Virtanen itse leukaili Twitterissä-