Ville Vahalahden ura on ohi

Ville Vahalahti ei ole toipunut käsivammastaan, vaan hän joutuu lopettamaan uransa. Kuva: Esa Urhonen

Ville Vahalahti joutuu lopettamaan uransa. Lukon kokenut hyökkääjä ei ole toipunut maaliskuisesta käsivammastaan, ja hänen on aika kääntää uusi sivu elämässään.

– Nyt tuli vastaan se päivä, jolloin on aika laittaa luistimet lopullisesti naulaan. Peliuran jatkuminen oli totta kai edelleen haaveena, mutta oikeassa kohtaa täytyy osata antaa myös periksi, Vahalahti sanoo Lukon tiedotteessa.

– .Varmuutta ei ole, mutta saan käteni ehkä kovalla kuntoutuksella vielä sellaiseen toimintakuntoon, että sillä voisi tulevaisuudessa elää normaalia arkielämää. Ammattijääkiekkoilijan uraan siitä ei kuitenkaan enää ole.

Keskiviikkona 41 vuotta täyttänyt Vahalahti edusti liigatasolla vain TPS:ää ja Lukkoa. Yhteensä hän pelasi 977 runkosarjaottelua, mikä on kaikkien aikojen neljänneksi kovin pelimäärä.

Kaikkien aikojen pistepörssissä hän on Janne Ojasen ja Arto Javanaisen jälkeen kolmas saldolla 260+427=687.

– Kaikki on aikanaan lähtenyt pienenä poikana Paraisilla ParSportissa ja sieltä olen päässyt mukaan Turun Palloseuraan. He ovat mahdollistaneet ammattilaisurani alkamisen ja heidän kanssaan olen päässyt nauttimaan hienoista hetkistä, Vahalahti kiittelee.

– Rauman Lukko ja tämä kaupunki ovat tarjonneet minulle sekä perheelleni kodin ja paikan, jossa olen saanut jatkaa pienen pojan unelman toteuttamista hyvässä organisaatiossa. Olen erittäin kiitollinen molemmille seuroille yhteisistä vuosista.

Vahalahdelle järjestetään vielä tämän kauden aikana juhlaottelu, jossa miehen molemmat entiset seurat ovat vastakkain.

Kamppailu pelataan Äijänsuolla lauantaina 16.2.2019.