Tyhmät hokijätkät

Viime aikoina on korviin kantautunut tuttu sanapari "tyhmä kiekkoilija". Tämä stereotypia iskeytyy ilmoille aina tasaisin väliajoin eri yhteyksissä.

Ylipäätään kaikki yhtä jyrkät kategorioinnit ovat tyylittömiä. Mikään ihmisryhmä ei ole yksiselitteisesti tyhmä tai viisas. 

Jos vertailukohdaksi otetaan kaikki ihmiset, ei hokijätkä ole sen tyhmempi kuin muutkaan. Eikä sen viisaampi. Hokijätkä on hokijätkä.

Ensin pitää määritellä, että mitä tarkoittaa tyhmyys tai viisaus.

Koulutustaso mittaa usein enemmänkin asennetta kuin varsinaista viisautta. Opiskelu Liigassa pelaaminen on mahdollista, mutta vaatii toki kovaa luonnetta.

Lukon joukkueessa on esimerkiksi opettaja (Filip Riska) ja insinööri (Olli Sipiläinen). Onko muuten sattumaa, että juuri nämä rikkovissa ketjuissa pelaavat raatajat ovat kuluttaneet aikaa koulun penkillä?

Sivistynyt ihminen keskittyy omaan juttuunsa, mutta osaa arvostaa myös muiden tekemisiä. Ainakin oman empiirisen havainnon mukaan kiekkomiehet osaavat keskimäärin pitää arvossa muun muassa muiden lajien urheilijoita ja muiden ammattikuntien edustajia.

Sosiaalinen älykkyys on yksi alalaji. Jääkiekkoilijan on pakko olla jollain tavalla sosiaalisesti lahjakas. Muuten hänet tumpataan joukkueessa armotta mulkvisti-kategoriaan. Sen jälkeen päivittäinen elämä kopissa käy aika sietämättömäksi.

 

Ex-kiekkoilija Pasi Nurminen totesi Enbuske & Linnanahde Crew ohjelmassa, että nykyjunnut eivät tiedä mistään mitään. Uusavuttomuutta toki esiintyy vahvasti kiekkoilijoiden keskuudessa – mutta niin sitä esiintyy kaikissa nuorisoryhmissä.

Ammattiurheilija elää oman kehonsa kautta. Kovan rääkin keskellä on vaikea syventyä havainnoimaan ympäröivää maailmaa kovin syvällisesti.

Kiekkoilijan viisaus on enemmänkin käytännönläheistä, mikä näkyy varsinkin ulkomaille muuttaneissa pelaajissa.

Aika usein maailmalle lähtee epävarma junnu, josta kuoriutuu vuosien varrella omillaan toimeentuleva maailmankansalainen.

Dallas Starsin maalivahti Kari Lehtonen osasi tuskin vaihtaa lamppua, kun hän muutti Pohjois-Amerikkaan. Kielikään ei paljon taipunut. Kun nyt kuuntelee ja katselelee Lehtosen haastattelua, ulospäin huokuu melkein eri ihminen: itsevarma ja kielitaitoinen.

Älkää ainakaan tuomitko yhtään kiekkoilijaa erätaukohaastattelun perusteella. Kun vastustaja on jahdannut sinua ympäri kaukaloa erän verran, suusta tuskion tulee mitään järkevää. Eivätkä ne kysymyksetkään aina niin hyviä ole.

Jos joku kiekkoilija käyttäytyy kuin idiootti, he ovat kritiikkinsä ansainneet. Mutta lähtökohtaisesti ammatin takia ei ketään voi naulita.

Vastaan on vuosien varrella tullut superhienoja tyyppejä. Esimerkiksi Kimmo Timosen, Petteri  Nokelaisen tai Pekka Rinteen kanssa voi jutella tuntikausia ilman, että tuntee oloaan vaivaantuneeksi. Lauri Tukosen tai Harri Tikkasen kanssa tulee aina olo, että heitä kiinnostaa aidosti mitä muillekin ihmisille kuuluu – ei vain se, että tuleeko seuraavassa pelissä itselle ylivoima-aikaa vai ei. 

Sitten ovat tietenkin nämä vastenmieliset ja itsekkäät mukastarat, jotka ovat aivan liian cooleja edes alkeelliseen katsekontaktiin. Heihin ei kannata tuhlata sen enempää energiaa ja aikaa. Antaa heidän jatkaa elämää omassa kuplassaan.  

Hokijätkän rooliin kuuluu näytellä joskus tyhmempää kuin itse asiassa onkaan. Nuorempaa pelaajaa voi arastuttaa tuoda julki oma kirjallisuusharrastus vastapuukon pelossa.

Kiekkoilijat ovat ehkä maaiman homogeenisintä porukkaa: jos yhdellä on muotilenkkarit niin kaikilla on muotilenkkarit.

Jos jotain haluaisi istuttaa nuoriin kiekkoilijoihin, se olisi persoonallisuuden tuominen esiin ja omilla aivoilla ajattelu.