TPS-luotsi: Kokemus ratkaisi Lukolle

TPS jumittui jääkiekkoliigassa yhä pahemmin pudotuspeliviivan alle, kun se hävisi kotipelinsä Lukolle 1–4. Tappio oli TPS:lle kuudes peräkkäin.

TPS:n päävalmentaja Miika Elomo painiskelee kokoonpano-ongelmien kanssa. Hän sanoi, ettei voinut vaatia joukkueeltaan enemmän, koska kaikki tekivät parhaansa.

– Juniorien on vain vaikeaa voittaa niinkin kokenutta joukkuetta kuin Lukko on, Elomo tunnusti.

TPS:n hyökkäyksessä Radek Smolenakin korvannut Juraj Simek sai peliluvan vasta tuntia ennen ottelun alkua. TPS:n kokoonpanossa oli peräti seitsemän 1994 tai myöhemmin syntynyttä pelaajaa.

Kaksi erää pelattiin tasatahtiin, mutta Lukon Janne Lahden heti kolmannen erän alkuun tekemä 2–1 maali käänsi ottelun raumalaisvierailijalle. 

– Pidimme kahdeksan päivän joululoman ja menimme vasta perjantaina jäälle valmistautumaan tähän otteluun. Alku oli hieman vaikeaa, mutta toisen erän lopulla aloimme saada yliotteen, mikä jatkui kolmoserässä. Se tuotti mielestäni ansaitun voiton, Lukon päävalmentaja Risto Dufva näki.