Telian tuotannot alkavat Pitsiturnauksesta - näin katsot kiekkoliigaa tulevalla kaudella

Lukon ja Ässien välistä vääntöä Pitsiturnauksessa voi seurata myös Telian LiigaTV:n kautta. Kuva: Elmeri Elo

Jääkiekkoliigan mediaoikeudet siirtyivät kaudesta 2018–19 eteenpäin Telialle kuusivuotisella sopimuksella.

Perjantainen Pitsiturnaus on Telialle tietynlainen näytönpaikka, sillä Raumalla pelattava kiekkokauden avaus on myös lähtölaukaus Telian liigatuotannoille.

– Toki suhtaudumme Pitsiturnaukseen äärimmäisellä vakavuudella, sillä odotuksia markkinan suuntaan pitää heti lunastaa. Ensisijaisesti testaamme kuitenkin vielä tuotantomalleja, laitteistoja ja uusia halliyhteyksiä, Telian Liiga-sisältöjen vastaava tuottaja Kalle Takala sanoo.

Telia näyttää harjoituskaudella Pitsiturnauksen lisäksi 9. elokuuta pelattavan TPS–Lukko-ottelun ja 1. syyskuuta pelattavan Ässät–Lukko-ottelun.

Raumalla kamerat ovat paikalla myös 17. elokuuta järjestettävässä Alumni All Stars -hyväntekeväisyystapahtumassa.

Uutta katselukokemuksen mullistavaa sisältöä pitäisi olla tarjolla, kun jääkiekkoliiga käynnistyy 14. syyskuuta.

Osa Telian uudesta kiekkotiimistä esiintyy Pitsiturnauksessa. Lähetystä juontaa Tuomas Nyholm.

Asiantuntijaosaltolta mukana ovat entinen NHL-kiekkoilija Sean Bergenheim, Lukkoakin valmentanut Ismo Lehkonen ja entinen mestaripuolustaja Ari Vallin.

Miesten jääkiekkoliigan lähetyksissä nähdään ensimmäistä kertaa naisasiantuntija, kun talviolympialaisissa TV5:llä asiantuntijana toiminut Saija Tarkki hyppää Telian remmiin.

Telia on kiinnittänyt asiantuntijoikseen entisistä pelaajista myös Tomi Kallion ja Pekka Saravon.

Kauden pääselostajina toimivat jo pitkään otteluita tulkinneet Jani Alkio ja Sebastian Waheeb, F1-selostajana tunnettu Oskari Saari sekä Olli Eronen.

Selostajaketjuun kuuluvat myös Velja Engström, Arttu Hämäläinen, Juho Kokko, Juhopekka Pietilä, Tuomo Reponen, Toni Saukkola ja Aleksis Ärje.

 

Näin näet Pitsiturnauksen ja Liigan:

  • Liigapaketti telkkariin. Telian kaapelitalouksiin voi ostaa Liigapaketin suoraan. Telian Liiga-sisältöjen vastaava tuottaja Kalle Takala arvioi noin 400 000 kotitalouden kuuluvan Telian kaapeliverkkoon.
  • Telian mediaboksi. Toinen tapa on hankkia digiboksin kaltainen IPTV-mediaboksi ja yhdistää se Telian laajakaistaverkkoon.
  • Lataa sovellus. Telia TV -sovelluksen kautta liigaa voi katsoa puhelimella, tabletilla tai televisiolle peilattuna esimerkiksi Apple TV:n tai Chromecastin kautta.
  • Valittavana ovat joko pelkästään oman joukkueen ottelut (19,90 euroa), kaikki ottelut (24,90 euroa) tai Viasatin kanssa yhteistyössä toteutettu Allstars -passi (34,90 euroa), jossa Liigan lisäksi näkyvät NHL:n ja KHL:n tärkeimmät ottelut.
  • Myös TV5 näyttää osan sisällöstä ilmaiseksi. Liigailta-ohjelma näkyy myös TV5-kanavalla, jonka lisäksi otteluita esitetään noin kerran kuussa.