Teemu Selänne ja Saku Koivu jälleen jäälle - Rauman hyväntekeväisyyspelissä koossa ennennäkemätön kattaus

Teemu Selänteen ja Saku Koivun nimet ovat painuneet jääkiekkohistoriaan. Entiset ketjukaverit hyppäävät jälleen kaukaloon Rauman alumniottelussa elokuussa. Kuva: Emil Hansson/AOP

– En usko, että Raumalla tullaan ikinä enää näkemään tällaista kattausta.

Liigan Alumnin toiminnanjohtaja Matti Porvarin on helppo hehkuttaa Alumni All Stars 2018 -hyväntekeväisyysottelua, sillä varmistuneet kokoonpanot antavat hänen sanoilleen katetta.

Raumalla 17. elokuuta järjestettävässä tapahtumassa on kasassa liuta Suomen kaikkien aikojen jääkiekkoilijoita.

Samanlaista tähtiloistoa ei nähty vielä viime vuonna, kun vastaava tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Oulussa.

Rauman tapahtumaa on markkinoitu ”Sormusten herrojen” kokoontumisena. Sormusten herroilla tarkoitetaan suomalaisia NHL- ja WHA-mestareita.

Kahdestatoista nimensä Stanley Cupiin saaneesta suomalaisesta Äijänsuon jäälle hyppää yhdeksän: Esa Tikkanen, Reijo Ruotsalainen, Jarri Kurri, Teemu Selänne, Jere Lehtinen, Ville Nieminen, Teuvo Teräväinen, Kimmo Timonen ja Valtteri Filppula.

– Esimerkiksi Selännettä ei ole ihan helppo saada mukaan. Hän on pelannut Suomessa viimeksi vuonna 2011, Porvari huomauttaa.

Myös kaikki kolme WHA-mestaria – Heikki Riihiranta, Veli-Pekka Ketola ja Markus Mattsson – sekä WHL:n mestaruuspokaali Avco Trophy ovat paikalla.

On kaukalossa toki myös muita huikean NHL-uran tehneitä pelaajia. Esimerkiksi Saku Koivu, Jyrki Lumme ja Teppo Numminen pelasivat yhteensä yli 3 500 NHL-ottelua.

Nykyään Turun Palloseuran kehitysjohtajana työskentelevä Koivu ei ollut mukana vielä muutama kuukausi sitten julkaistuissa alustavissa kokoonpanoissa.

Eikä ollut myöskään hänen veljensä Mikko Koivu.

Minnesota Wildin kapteenin lisäksi Raumalla ovat mukana Suomen nykyisistä eturivin NHL-pelaajista muun muassa Winnipeg Jetsin Patrik Laine, Colorado Avalanchen Mikko Rantanen, Carolina Hurricanesin Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen sekä Florida Panthersin Aleksander Barkov.

Jesse Puljujärvi ei ole lyönyt vielä kunnolla läpi Edmontonissa, mutta nuorten maailmanmestari muistetaan Suomessa.

Kovia nimiä on myös Liiga Aluminin ja Länsirannikon Alumnin joukkueiden penkin takana: kaksinkertainen maailmanmestari Jukka Jalonen, kuuden SM-kullan Hannu Jortikka, kiekkoprofessori Erkka Westerlund, Lukosta tuttu kettu Risto Dufva...

– Kauheasti meritoituneempia valmentajia ei enää Suomesta löydy, Porvari toteaa.

Raumalaisyleisölle ”omia poikia” ovat NHL-vahti Antti Raanta, paikkaa NHL:ssä hakeva Aleksi Saarela ja Lukon kapteeni Janne Niskala sekä peliuransa päättäneistä Erik Hämäläinen, Jari Torkki, Kimmo Rintanen, Jarmo Kuusisto ja Petri Vehanen.

Alumniottelu on samalla Vehasen jäähyväisottelu. Raumalle on tulossa vieraita hänen viimeiseksi seurakseen jääneestä Eisbären Berlinistä.

Matti Porvarin mukaan tapahtuman liput on hinnoiltu maltillisesti 9–15 euroon niin, ettei rahasta tulisi kenellekään kynnyskysymys.

– Tämä on niin poikkeuksellinen tapahtuma, että jos raumalainen jääkiekkofani miettii, lähteekö vai eikö, niin katuu loppuikänsä, jos ei lähde, Porvari mainostaa.

– Olen pettynyt, jos halli ei ole loppuunmyyty.

 

Alumni All Star 2018 -tapahtuma:

  • Perjantaina 17.8. Äijänsuolla järjestetään Alumni All Stars 2018 -tapahtuma. Tapahtumaan kuuluu Länsirannikon Alumnin ja Liiga Alumnin joukkueiden välinen ottelu ja taitokilpailu.
  • Jäällä nähdään suomalaisia jääkiekkolegendoja Stanley Cup -voittajista ja nykyisistä NHL-tähdistä lähtien.
  • Yleisötapahtuman liput ovat saatavilla Ticketmasterista, Lukon toimistolta ja Länsi-Suomen lukijamarkkinoinnista.
  • Tähtien pelin lisäksi tapahtuman ohjelmassa on yrityselämän ja yhteiskunnallisten vaikuttajien Tulevaisuusseminaari, jossa pohditaan muun muassa Suomen kehitystä.
  • Paneelissa esiintyvät professori Vesa Puttosen johdolla huippujohtajia, muun muassa Supercellin Mikko Kodisoja.
  • Tulevaisuusseminaarin lippuja voi tiedustella Raimo Vahannolta, 040 533 0196.

All Stars-pelin kokoonpanot: 

Länsirannikon Alumni:

  • Maalivahdit: Antti Raanta, Petri Vehanen.
  • Puolustajat: Janne Niskala, Petteri Nummelin, Erik Hämäläinen, Pasi Peltonen, Jarmo Kuusisto, Sami Salo.
  • Hyökkääjät: Mikko Rantanen, Mikko Koivu, Joel Armia, Lauri Korpikoski, Aleksi Saarela, Jesperi Kotkaniemi, Kai Nurminen, Saku Koivu, Kimmo Rintanen, Tomi Kallio, Jari Korpisalo, Veli-Pekka Ketola, Jari Torkki.
  • Taustaryhmä: valmentajat Hannu Jortikka, Risto Dufva ja Erkka Westerlund, huolto Aki Berg, GM:t Petteri Lehto ja Jukka Koivu.

Liiga Alumni:

  • Maalivahti: Kaapo Kähkönen.
  • Puolustajat: Julius Honka, Sami Niku, Reijo Ruotsalainen, Kimmo Timonen, Jyrki Lumme, Teppo Numminen.
  • Hyökkääjät: Patrik Laine, Tuomo Ruutu, Aleksander Barkov, Leo Komarov, Teuvo Teräväinen, Tony Salmelainen, Jere Lehtinen, Ville Nieminen, Marko Jantunen, Esa Tikkanen, Jari Kurri, Teemu Selänne.
  • Taustaryhmä: valmentajat Jukka Jalonen, Pentti Matikainen, Heikki Riihiranta, huolto Riku Koivunen, GM:t Matti Väisänen ja Markus Mattsson.
     
  • Tuomarit: Arto.I.Järvelä, Jari Levonen, Janne Rautavuori, Henrik Tukia.
  • Joukkueisiin voi tulla vielä pari kolme vahvistusta. Ainakin Liiga Alumniin tulee toinen maalivahti.