Pikkarainen ajaa Turkuun Rauman kautta

Jarno Pikkarainen johti TPS:n peliä tiistaina Kuopiossa pikahälyytyksellä. Hän kertoi Yle Puheen Jääkiekkokierroksella, kuinka nopeasti kaikki tapahtui. 

- Vaimo oli töissä ja lapsi nukkumassa. Otin nopean suihkun, herätin lapsen ja vein lapsen taksilla työpaikalle. Otin auton ja se oli menoa, Mikkelissä majaansa pitävä Pikkarainen kertoi.

TPS:n entinen päävalmentaja Miika Elomo sai tietää potkuistaan iltapäivällä vain muutama tunti ennen KalPa-ottelua ja suuntasi välittömästi Kuopiosta takaisin Turkuun. TPS:n pelaajat saivat myöhemmin tiedon kauden kolmannesta päävalmentajastaan.

Pikkarainen johtaa TPS:aa seuraavan kerran torstaina. Hän kertoi Yle Etelä-Savon haastattelussa, että matkalla Turkuun auto poikkeaa Rauman kautta. Pikkaraisen vaimo Tytti on kotoisin Raumalta. Hänet muistetaan Feran huippupelaajana Superpesiksestä. Tuolloin hän paukutteli juoksuja Tytti Lamppu-Nurmisena. Pariskunnalla on 1.5-vuotias lapsi, Eemeli.

- Kun tässä on lapsen kanssa ollut kotona, niin se muuttaa ihmistä. Monesti sanotaan, että vanhemmat kasvattaa lasta, mutta kyllä ne lapsetkin aika paljon kasvattaa vanhempia, Pikkarainen sanoo.

Rauma on tuttu kaupunki Jarno Pikkaraiselle. Hän toimi kahtena kautena 2006-08 Lukon apuvalmentajana ennen kuin siirtyi Mestikseen valmentamaan päävalmentajana Jokipoikia ja Jukureita.​
Rauma on tuttu kaupunki Jarno Pikkaraiselle. Hän toimi kahtena kautena 2006-08 Lukon apuvalmentajana ennen kuin siirtyi Mestikseen valmentamaan päävalmentajana Jokipoikia ja Jukureita.​

Pikkarainen sai potkut Mikkelin Jukureista joulukuussa 2013 lyötyään baaritappelussa omaa pelaajaansa. Siitä lähtien hän on ollut vapaana jääkiekkovalmentajan hommista. Aika on kulunut koti-isänä.

- Se on ollut sellainen korvaamaton juttu. Sitä ei oikein sanoin pysty kuvailemaan ja varmasti sen arvon ymmärtää sitten jälkeenpäin vasta enemmän, Pikkarainen sanoo.

Jokipoikien valmentajana Pikkarainen oli kohun keskipisteenä käytyään käsiksi oman seuran toimijaan ja sanomalehti Karjalaisen toimittajaan. Virheistä hän sanoo oppineensa.

- Sillä tavalla oppii, että samat virheet ei tule toistumaan.

Pikkarainen on TPS:n päävalmentaja loppukauden ajan. Ensi kaudella hän hyppää 2+1-vuotisella sopimuksella vetovastuuseen tulevan Ari-Pekka Selinin tiimiin. Pikkarainen kertoo hänellä ja Selinillä olevan vahva ystävyyssuhde, joka juurtaa ajalta, jolloin Selin oli SaiPan ja Pikkarainen Jukurien päävalmentaja. Pikkarainen valmensi Mestiksessä Jokipoikia 2008-10 ja Jukureita 2010-13.

Hän on voittanut kaksi Mestiksen mestaruutta. TPS:ssä sen sijaan paljon saavutettavaa ei enää loppukaudesta ole. Tavoite on lähinnä kehittää nuoria pelaajia ja välttää jumbosijan tuoma häpeä. Seuraavaksi TPS kohtaa perjantaina Tampereella Ilveksen.

- Ensimmäinen tavoite on se, että pelataan ryhdikäs loppukausi ja voitetaan niin monta peliä kuin mahdollista sekä pelataan joka ilta pisteistä. Siinä on paljon nuoria pelaajia, jotka saavat nyt peliaikaa. Se on tietysti arvokasta Palloseuralle tulevia vuosia ajatellen, että he saavat kokemusta, Pikkarainen toteaa.