Pekka Virta: "Tuosta lopun tarinasta sen yhden pisteen melkein olisi voinut antaakin pois"

Rony Ahonen iski Lukon toisen osuman. Kuva: Elmeri Elo

Lukko sai Pelicansia vastaan voittolaukauksilla uusia onnistumisia, kun 17-vuotiaan liigadebytantin Antti Saarelan lisäksi Manuel Ganahl iski kiekon ohi Jakub Skarekin.

Näin tuorein Lukko-hankinta pääsi tuulettamaan alkukauden seuraansa vastaan.

– Olihan siinä loppuun sellainen tarina, että siitä olisi voinut sen pisteen melkein antaa pois että se nähtiin. Vaikka ei niitä nyt liiemmin ole antaakaan, Lukon päävalmentaja Pekka Virta myhäili Lukon 3-2 voittolaukausvoiton jälkeen.

Tarinalla hän viittasi etenkin Saarelaan, joka merkkautti syötöt molempiin Lukon varsinaisen peliajan osumiin.

– Se lämmittää kovasti, että Antti näytti heti että pystyy pelaamaan miesten kanssa ja hän sai myös tehoja.

Häntä jäi hieman harmittamaan se, että Lukko päästi Pelicansin vielä tasoihin ja peli meni lopulta voittolaukauksille.

Lukko hallitsi ottelua paikoin mielin määrin, mutta myös tuhlaili loistavia maalipaikkoja todella paljon.

Virran mukaan peli olisikin pitänyt ratkaista jo hyvissä ajoin kolmannessa erässä. Eniten paikkoja oli kultakypärä Justin Danforthilla, joka oli liian liukas Pelicansin pelaajille pideltäväksi.

– Danforthin puolesta tuntuu jo vähän pahaltakin. Häneltä oli taas niin huikeaa pelaamista, mutta palkintoa hän saa siitä paljon vähemmän.

– Mutta sekin on sieltä tulossa. Ja pitää myös muistaa, että jos hän olisi tuohon vauhtiin maailman paras kiekonkäsittelijä ja laukoja, niin hän pelaisi Pohjois-Amerikassa. Siellä hän pelaa muutaman vuoden päästä. Se on tässä tarkoitus, Virta totesi.