Pekka Virta avausottelusta: Ehkä liikaa yritimme rakentaa kehnolla jäällä

Pekka Virta näki avauskamppailussa paljon hyvää. Kuva: Juha Sinisalo

Pekka Virran mukaan ensimmäinen ottelu 2-3-jatkoaikatappiosta huolimatta antoi paljon vastauksia häntä askaroittaneisiin kysymyksiin. Yksi niistä ei ollut se, että riittääkö Justin Danforthin nopeus laitahyökkääjänä.

- Saimme paljon tietoa tästä uudesta joukkueesta, että mikä toimii ja mikä ei. Sentteripeli oli todella hyvää, ja Danforth laidassa meidän vaarallisin mies, Virta kehui.

Danforth viiletti Ässiä vastaan sellaisella liikkeellä, että oli pieni ihme, että hän jäi lopulta ilman tehopisteitä.

Lukolta tehopisteille rynnivät Toni Koivisto ja Janne Keränen, jotka saalistivat molemmat ylivoimalla 1+1-tehot.

Vaikka viime kaudella ylivoimapelissään takellellut Lukko pääsi iskemään kaksi maalia ylivoimalla, oli sillä mahdollisuus päätöserässä siirtää joukkonsa taas kuskin paikalle.

- Olimme alussa kiistatta kipsissä, mutta loppua kohden paransimme. Loimme ihan riittävän määrän maalipaikkoja siinä lopussa, joten olisi tuon voinut voitoksikin kääntää.

- Turhan paljon yritimme kehnolla jäällä ehkä rakentaa tänään. Pitäisi saada vaan pelaajia sinne maalinedustalle ja sieltä ohjauksia sisään, Virta tuumasi.