Neljä suomalaisseuraa avaa CHL-kautensa perjantaina

Champions Hockey Leaguen alkulohkojen ottelut jatkuvat perjantai-iltana. Suomalaisjoukkueista HIFK, Kärpät, TPS ja Tappara pelaavat avausottelunsa.

B-lohko käynnistyy Suomen ja Ruotsin välisellä huippukohtaamisella, kun Malmö Redhawks isännöi Turun Palloseuraa. TPS sijoittui viime kaudella F-lohkon kolmanneksi jääden alkulohkoon.

- Olemme kohdanneet Tapparaan ja Växjön parin viikon sisällä. Oma peli, jota haetaan, on se asia. Se on mielestäni hyvällä mallilla. Olemme saaneet joukkueen kasaan ja kokoonpanoa on hieman rukattu. Luonnollisesti matkan varrella on ollut pieniä loukkaantumisia ja poissaoloja. Takana on virallisella kokoonpanolla vain yksi peli, joten en viitsi tehdä kauhean pitkiä johtopäätöksiä, mutta treeneissä on näyttänyt hyvältä, sanoo TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen.

TPS:n ensimmäinen vastus on kenties koko lohkon kovin haaste.

- Kohtasimme Växjön viime torstaina Lohjalla pienessä kaukalossa, ja tuskin vastus on siitä kauheasti kovempi! Olemme saaneet kohdata jo hyviä vastustajia ja olemme valmiita, Kaskinen vakuuttaa.

B-lohkossa pelaavat lisäksi Red Bull München ja Yunost Minsk.

HIFK:lla vastassa Puolan mestari

HIFK avaa C-lohkon vierasottelulla puolalaista GKS Tychya vastaan. Vastustaja on hallitseva Puolan mestari. Viime kaudella HIFK putosi CHL:sta jo alkulohkon jälkeen.

- Vastustajan runkona on Puolan maajoukkue, muutama valkovenäläinen ja tshekki. Maalivahti on kanadalainen, valmentaja valkovenäläinen ja muutama heidän pelaajistaan on pelannut KHL:ssä, HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin luettelee.

C-lohkon neljäs seura on ruotsalainen Skellefteå AIK.

Kärpät saa Rouen Dragonsin kotijäälleen

Hallitseva liigamestari Oulun Kärpät palaa CHL-karkeloihin jäätyään viime kauden CHL:sta ulos.

Kärpät on ainoa suomalaisjoukkue, joka pelaa avausottelunsa kotijäällään. Raksilassa joukkuetta vastaan asettuu F-lohkon ottelussa ranskalainen Rouen Dragons.

- Odotan kaikista peleistä vauhdikkaita. Sen perusteella, mitä olen seurannut kisaa parin viime vuoden aikana, niin kaikki ovat hyviä joukkueita ja joka joukkueesta löytyy huippuosaamista. Odotan intensiivisiä pelejä, ennakoi Kärppiin muutaman KHL-vuoden jälkeen palannut puolustaja Atte Ohtamaa.

F-lohkon täydentävät tshekkiläinen HK Mountfield ja saksalainen THOMAS SABO Ice Tigers.

Tappara aloittaa Norjan reissulla

Tappara oli JYPin ohella toinen viime kaudella alkulohkostaan jatkoon päässyt suomalaisseura. Tuolloin kuitenkin matka katkesi tulevan mestarin käsittelyssä jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

Nyt Tappara pelaa E-lohkossa, ja sen ensimmäinen vastustaja on norjalainen Storhamar Hamar.

- Keskitymme enemmän omaan touhuun ja siihen, mitä Tappara on tällä hetkellä. Tappara on tasapainoinen ja neljällä kentällä jyskyttävä joukkue. Olemme saaneet hyviä kokemuksia neljästä harjoitusottelusta, jotka olemme pelanneet ja lähdemme luottavaisina CHL-avaukseen, että pystymme pelaamaan joka ottelun neljän kentällisen voimin ja väsyttämään vastustajan sitä kautta, sanoo hyökkääjä Kristian Kuusela.

Hamarin suurimmat tähdet ovat toki tiedossa.

- Patrick Thoresen on tietysti iso nimi heillä. Otetaan yksi mies kiinni ja pelataan omaa peliä, Kuusela sanoo.

E-lohkon muut kaksi seuraa ovat Djurgården ja Oceláři Třinec.