Lukolla vastassa voittamaton KalPa-vahti

Tasaisessa Liigassa pudotuspelipaikkojen suhteen paljon on vielä auki, sillä sijoilla 2–8 olevat joukkueet mahtuvat kahdeksan pisteen sisään. Rauman Lukolle alkanut viikko on todellinen härkäviikko, sillä sarjanelonen kohtaa neljän päivän sisään sarjataulukossa yläpuolelta löytyvät KalPan, Kärpät ja Tapparan.

Rypistys alkaa tiistaina kotiottelulla KalPaa vastaan. Liigan nelosen ja kakkosen erottaa vain kolme pistettä KalPan eduksi. 

– Meidän täytyy tukkia keskialue ja iskeä vastaan, ja täytyy pyrkiä itse pitämään kiekkoa. Kun pyrimme hyökkäämään paljon, niin KalPa on lähtökohtaisesti silloin jo heti hieman heikommalla pohjalla, Janne Niskala ennakoi Lukon nettisivuilla.

Pekka Virta palasi täksi kaudeksi KalPaan. Virran kiekonhallintaan perustuva pelitapa on sopinut KalPalle.​ Kuva: Lehtikuva/Timo Hartikainen.​
Pekka Virta palasi täksi kaudeksi KalPaan. Virran kiekonhallintaan perustuva pelitapa on sopinut KalPalle.​ Kuva: Lehtikuva/Timo Hartikainen.​

Yksi ottelun avainkysymyksistä on, onnistuuko Lukko ohittamaan KalPan huippuvireisen maalivahdin Andy Chiodon. KalPaan slovenialaisesta Olimpija Ljubljanasta siirtynyt maalivahti ei ole taipunut viidessä ottelussaan kilpipaidoissa tappioon. 

– Iso hatunnosto Ikun (urheilujohtaja Kimmo Kapanen) ja Ipin (maalivahtivalmentaja Ilpo Kauhanen) suuntaan. Sovittiin, että etsimme maalivahtia markkinoilta niin pitkään, että laadukas torjuja löytyy ja Chiodo on kyllä täyttänyt paikkansa loistavasti, KalPan päävalmentaja Pekka Virta kiitteli Savon Sanomille.

Syyskuussa voittolaukauskilpailun Raumalla ratkaissut KalPa-laituri Janne Keränen jättää nyt ottelun väliin henkilökohtaisten syiden vuoksi. Lukolta ovat sivussa Aaron Gagnon ja Eetu Koski.

Lukko–KalPa Kivikylän Areenalla kello 18.30. Lukon kokoonpano>>