Lukko katkaisi tylysti HPK:n pisteputken

​

Lukko nappasi arvokkaan voiton HPK:sta lukemin 4-2 ja vankisti asemiaan sarjan johdossa. HPK on ollut vahvassa vedossa ja on ollut pisteillä kymmenessä edellisessä ottelussa. Lukko oli kuitenkin kovakuntoiselle kerholle liian kova pala.

Hämeenlinnalaiset onnistuivat maalinteossa ensin ja vahvassa vedossa oleva Jesse Saarinen sai tuikattua kiekon rystyllä verkkoon avauserän lopulla. Veto olisi ollut Ryan Zapolskin otettavissa, mutta tällä kertaa kiekko livahti helposti kainalosta maaliin.

Lukko tuli uudella potkulla toiseen erään ja onnistui maalinteossa kahdesti vajaan parin minuutin sisään. Ensin Ville Vahalahti ja Aaron Gagnon pelasivat Henrik Forsbergille unelmapaikan maalin eteen, josta Forsberg pääsi upottamaan ensimmäisen liigamaalinsa Lukon paidassa. Hetkeä myöhemmin Olli Sipiläinen pääsi puolittain karkuun ja hieman tuurinkin avustamana ujutti kiekon längistä sisään.

- Hyvätasoinen peli. Pienet marginaalit ratkaisivat. Toisessa erässä kiekoteltiin liikaa ja Lukko pääsi iskemään, kertasi HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen.

HPK tuli tasoihin vielä toisessa erässä, mutta Olavi Vauhkosen upea osuma jätti vierailijat lopulta nuolemaan näppejään. Teemu Nurmi teki sinetöivän osuman tyhjiin hetki ennen loppusummeria.

- Avauserä oli lievästi meidän, mutta vastustajan vaarallinen ykkösketju pääsi rankaisemaan. Toisessa erässä oli pieni suvantovaihe ennen maaleja. Päätöserä oli meiltä todella hyvä, tiivisti Risto Dufva.

Moni ihmetteli edelleen kokoonpanosta puuttuvaa Mikko Kousaa ja myös Antti Jaatisen poissaolo heitti ilmaan kysymysmerkkejä.

- Uskon, että Kousa on taas ensi viikolla pelikuntoinen. Jaatinen loukkasi puolestaan polvensa harjoituksissa niin, että menee kaksi kuukautta tervehtymiseen, kertoi Dufva vemppaosastosta.

Lukolla on ensi viikolla normaali kolmen pelin viikko, joista kaksi pelataan vieraissa ja vasta lauantaina pelataan kotona, kun Raumalle saapuu TPS.

Illan kilauttelija

Olli Sipiläinen oli lähellä tasoittaa ottelun jo avauserän lopulla, mutta kiekko osui tällä kertaa vain ylärimaan. Tilannetta käytiin tarkistamassa myös videolta.

Illan palkittu

Teemu Nurmi kävi ennen ottelua pokkaamassa lokakuun maalitykin palkinnon.

Illan tervehdys

Juhani Jasu osoitti fiksuutensa ja kävi tappionkin jälkeen kiittämässä myös Raumam Boikia ja sai siitä ansaitut aplodit.

Lukon tähdet:

*** Olli Sipiläinen

** Ville Vahalahti

* Olavi Vauhkonen

Maalit:

0-1 Jesse Saarinen (Eero Somervuori, Zach Hamill)

1-1 Henrik Forsberg (Ville Vahalahti, Aaron Gagnon)

2-1 Olli Sipiläinen (Filip Riska, Ville Nieminen)

2-2 Somervuori (Ossi-Petteri Grönholm, Saarinen)

3-2 Olavi Vauhkonen (Sipiläinen, Jesse Virtanen)

4-2 Teemu Nurmi TM