Lukko eteni odotetusti kahdeksan parhaan joukkoon

Lukko hävisi tänään pelatun matsin värikkäiden vaiheiden jälkeen lukemin 3-4, mutta eteni tappiosta huolimatta jatkoon yhteismaalein 8-5. Suurta spektaakkelia ei tämän iltaisesta pelistä saatu aikaan, vaikka tapahtumia riittikin.

TPS tuli otteluun todella vahvasti. Lukko joutui jäähyilemään ja TPS rankaisi avauserässä kahdesti Ryan Laschin ja Radek Smolenakin toimesta. Avausottelusta hankittu neljän maalin voitto toimi kuitenkin mukavana puskurina.

Toinen erä kiekkoiltiin maaleitta, mutta päätöserässä alkoi tapahtua maalien muodossa. Olli Sipiläinen pääsi rankaisemaan palloseuraa alivoimalla heti päätöserän alkuun. Smolenak siirsi kuitenkin Tepsin uudestaan kahden maalin johtoon vain vajaa minuutti edellisestä.

TPS:n ylivoimapeli osoitti kuitenkin uudestaan haavoittuvuutensa, kun Ville Vahalahti karkasi alivoimalla läpiajoon. Varma viimeistely Teemu Lassilan putkista alkoi olla lopun alkua turkulaisten jatkopaikkahaaveille. Kun Aaron Gagnon onnistui tasoittamaan matsin päätöserän puolivälissä, alkoi peli olla lopullisesti selvä.

- Odotettiin energistä vastustajaa tänään. Hyvä, että saatiin alivoimalla pari onnistumista, niin päästiin peliin mukaan. Priimaa ei pystytty tänään esittämään, sanoi Juha Vuori.

Palloseura meni kuitenkin uudestaan johtoon Laschin illan toisella osumalla, mutta se oli lopulta laiha lohtu. Enempää maaleja TPS ei onnistunut värkkäämään ja huono Turun ottelu koitui lopulta mustavalkoisten kohtaloksi.

- Olen tosi tyytyväinen työmoraalista, tultiin kuitenkin vaikeaan tilanteeseen. Jatkopaikkakaan ei ollut hirveän kaukana, tiivisti TPS:n tuore päävalmentaja Miika Elomo.

Lukko jatkaa siis pelejään CHL-liigassa. Seuraava vastustaja tulee parista Red Bull Salzburg - Luleå Hockey. Red Bull voitti ensimmäisen osaottelun lukemin 4-2 ja johtaa myös toista matsia tätä kirjoittaessa lukemin 4-1. Todennäköisesti Lukon matka siis suuntautuu seuraavaksi Itävaltaan.

CHL:n jatkopelit tietävät myös kotoisten liigapelien aikataulumuutoksia. 2.12 pelattava Lukko-Ilves siirtyy pelattavaksi 6.12 ja 9.12 pelattava Lukko-Blues aikaistuu pelattavaksi 30.11. Molemmat siirretyt liigapelit alkavat klo 16.

Illan jobinposti

Lukko sai huonoja uutisia jo avauserässä, kun Mikko Kousa loukkasi itseään.

- Mies ontuu, sen verran kova isku tuli. Kiekko tuli suoraan suojusten väliin. Huomenna tiedetään sitten paremmin miten kävi, kertoi Vuori.

Illan Maukka

Juho Tommila esitti kauden tähän asti komeimman taklauksen. Tadas Kumeliauskas lensi akselinsa ympäri Tommilan persmiinan seurauksena. Tämän parempaan ei olisi pystynyt edes Jarmo "Maukka" Kuusisto.

Lukon tähdet

*** Juho Tommila

** Aaron Gagnon

* Olli Sipiläinen

Maalit:

0-1 Ryan Lasch YV (Simon Gysbers)

0-2 Radek Smolenak YV (Matias Sointu)

1-2 Olli Sipiläinen AV (Jesse Virtanen)

1-3 Smolenak YV2 (Lasch, Niclas Lucenius)

2-3 Ville Vahalahti AV

3-3 Aaron Gagnon YV (Teemu Nurmi, Juho Tommila)

3-4 Lasch (Jakub Nakladal)