Kantolalle kolmen ottelun pelikielto

Liigan kurinpitäjä Sampo Liusjärvi on määrännyt Bluesin Kai Kantolalle kolmen ottelun pelikiellon sunnuntain Blues-Lukko-ottelussa tapahtuneesta jalkapyyhkäisystä. Kantola kaatoi jäähän Lukon Harri Tikkasen, joka loukkasi tilanteensa päänsä.

Tikkanen joutui poistumaan pukukoppiin, mutta palasi myöhemmin ottelussa jäälle.

Kantola ja Blues esittivät vastinneessaan, että kyse on tavanomaisesta molemminpuolisesta pelitilannekamppailusta eikä Kantola pyyhkäise tai iske jalallaan vastustajaa. Liusjärvi näki toisin.

- Katson, ettei kyse ole Kantolan esittämästä kaksinkamppailutilanteesta, jossa pelaajat keskinäisen kamppailun seurauksena kaatuvat, vaan, että kyseessä on nimenomaisesti säännössä 160 tarkoitettu slew-footing, Liusjärvi totesi kurinpitopäätöksessään.

Rangaistus koveni, koska Kantola on aiemmin tuomittu kolmesti pelikieltoon.

Kantola missaa tällä viikon Bluesin ottelut Pelicansia, HIFK:ta ja Tapparaa vastaan. Lisäksi hänen kausipalkastaan vähennetään 2,5 prosenttia.