Horisontissa siintää sinikeltainen haave

Kello on muutamaa minuuttia vaille kaksi keskiviikkoiltapäivällä. Savilan asemalla seisovassa linja-autossa odotetaan, että matka voi alkaa. Bussi ei ole aivan täynnä, sillä matkalta otetaan lisää väkeä kyytiin. Bussin digitaalisessa keulatekstissä lukee tyhjentävästi "Raumam Boja" ja suuntana on Barona Arena Espoossa.
Vaikka porukka on istunut tuhansia kilometrejä bussissa Rauman Lukon pelien takia, ilmassa on erilaista jännitystä.
 

Sekalainen seurakunta


Raumam Boikatte bussin stereoissa pauhaava rempseä punkrock ei kerro mitään matkustajista. Heitä on joka lähtöön, niin miehiä kuin naisiakin.
Keskimääräisen iänkin määritteleminen on vaikeaa, sillä kyydissä on luonnollisesti harmaantuneita ja kirkkaasti värjättyjä kuontaloita. Opiskelijoita, virkamiehiä, opettajia, rautakouria, duunareita. Otetaanpa matkalla kyytiin pienen pitäjän kunnanjohtajakin.
Mikä sitten saa tavallisen ihmisen järjestelemään arjen aikataulut siten, että pääsee keskellä viikkoa jääkiekko-otteluun vieraspaikkakunnalle? Matkalla kukaan ei oikein osaa kiteyttää syytä. Moniselitteinen sana yhteisöllisyys toistuu puheissa, sekä unelma.
Bussin takaosassa läiskitään korttia, joku nukkuu poski kylmää ikkunaa vasten, toinen juttelee vierustoverinsa kanssa kotiasioista. Miten yhteisöllisyys tästä tuikitavallisesta toiminnasta välittyy?
Matka katkeaa muutaman kerran, kun bussiin nousee lisää kannattajia tai pysähdytään tankkaamaan virvokkeita.
Tällä kertaa kyse ei ole mistään rymyreissusta. Siellä täällä joku juo kaljan, mutta tyhjiä tölkkejä ei matkalta kerry edes muovikassillista. Tölkkitilanne voi tosin olla erilainen viikonloppureissuilla, penkkiriveistä naureskellaan.
Barona Arenalle saavuttaessa bussi pysäköidään pienen sivuoven eteen. Sitä odottavat kymmenen järjestysmiestä, jotka saattavat ryhmän nopeasti sisälle. Jokaiselle tehdään tarkka ruumiintarkastus, jopa saappaiden varret tunnustellaan sormilla.
Raumam Boja ohjataan hallin yläosaan, jossa ovat ne raumalaiset, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla. Lukon kannattajia onkin yhteensä reilut sata, kun peli alkaa.
 

Tunteiden vuoristorata


Kun bussimatkalla yhteisöllisyys tuntui jopa hieman mahtipontiselta sanalta, ensimmäisistä peliminuuteista lähtien se alkaa todentua.
Raumam Boja pitävät niin hurjaa meteliä, että se tempaa vastustamattomasti mukaansa. Kannustuslaulut eli chantit vaihtuvat kannustuspäällikön eli capon johdolla pelitilanteen mukaan.
Sinnikkään lätkäuskomuksen mukaan yleisö on se voittoon tarvittava kuudes pelaaja.
Lukon ensimmäisen maalin kohdalla Raumam Boikatte kannustuksesta tuntuukin olevan apua, vaikka mitään tieteellistä näyttöä asiasta ei ole. Omien kannustaessa joukkue pyörittää peliä vierasjoukkueen päädyssä niin kauan, että kiekko lyödään väkisin maaliin.
Ottelu on tunteiden villiä vuoristorataa. Välillä hurrataan, välillä ahdistutaan, ja lopussa kannattajaryhmä repeää riemuun ja hiljentää Bluesin kannattajat.
 

Kohtaamisia yössä


Pelin jälkeen bussissa haisee hiki, mutta mikään ei haittaa riehakasta voittotunnelmaa. Valmistautuminen seuraavaan peliin alkaa hengennostatuspuheilla.
Mieleen palautuu tuttu sana, yhteisöllisyys. Sen miettiminen tuntuu nyt turhalta, sillä pimeää yömaisemaa halkovassa bussissa sen tuntee.
On tauon paikka ja bussi kaartaa huoltoaseman pihaan. Samalle asemalle päätyvät äänensä lähestulkoon menettänyt Ramonan selostaja Risto Leino ja Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala.
Vaikka viimeksimainitulla ja Raumam Bojilla on ollut hankala kevät, kuulumiset vaihdetaan nopeasti. Kaikilla tuntuu olevan tänä keväänä sama unelma.
Tämän sinikeltaisen unelman toteuttamiseen tarvitaankin kaikkia.
Heti perjantaina.