Höntsän taikaa

Tämän tekstin piti käsitellä Rauman Lukon hyökkäyspeliä, mutta jutusta olisi tullut niin lyhyt, että oli pakko vaihtaa aihetta. No vitsi vitsi, ja kyllä ne Lukon maalihanatkin taas jossain vaiheessa sulavat.

Huippujääkiekko saa paljon huomiota mediassa, mutta on olemassa jääkiekon alalaji, joka on omalla tavallaan merkittävä. Toiset puhuvat harrestejääkiekosta, jotkut höntsästä.

Höntsäpelit ovat meidän miesten oma pakopaikka, maja, johon voi kiivetä luvan kanssa vielä varttuneemmallakin iällä.

 

Harrastekiekkoa on tullut pelattua monessa kaupungissa: Raumalla, Tampereella, Torontossa, Turussa... Keskinen Mave on väittänyt useaan otteeseen, että kotoani löytyy Suomen eniten eri puulaakijoukkueiden pelipaitoja.

Hämmästytävää miten samanlaista touhu on joka paikassa. Uudelle paikkakunnalle muuttaessa kiekkoporukka on ollut mainio tapa päästä mukaan kaupungin kuvioihin.

Tampereella pyörii pari kertaa viikossa legendaarinen Henry's Pubin jäävuoro, jossa on vieraillut kovia takavuosien tamperelaiskiekkoilijoita: Jyrki Lumme, Mika Nieminen, Risto Jalo, Juha Hautamaa... Lumpeella oli usein tapana antaa pieni koukku takaapäin juuri sillä hetkellä kun paino oli toisella jalalla. Ja siihen räkäinen nauru päälle. Kiitos vaan siitä vanha kettu!

Särkäniemen jäät taas olivat Ylöjärvellä sunnuntai-iltaisin. Ajankohta oli otollinen keskimääräistä aktiivisemmalle hikoilulle, koska nuorten miesten alkuviikonloppuun kuului usein muutakin kuin venyttelyä.

Torontossa etenimme Galaxy Troopersin kanssa jopa Downtown Leaguen finaaliin. Meno oli kovaa kapeassa kaukalossa, mutta hanskojen pudottamisesta tuli heti kolmen ottelun pelikielto. Homma olisi lähtenyt lapasesta muuten saman tien.

Tuomarit osasivat hoitaa homman tyylikkäästi. Kun erään pelin lopussa tuli pientä tönimistä, paikallinen seepra luisteli paikalle ja ilmoitti: "Noniin pojat, lopettakaa sitten, kaljat ja wingsit odottavat." Pelaajat purkahtivat nauruun ja kähy loppui siihen.

Äijänsuolla nähdään jäätaidetta kolme kertaa viikossa, kun Morning Stars kokoontuu yhteen. Konsepti on hupaisa: toisella joukkueella on Ässien ja toisella Lukon paidat. Ja terveisiä sinne jätkille. Vaikka en ole vähään aikaan käynyt jäillä, niin olen ihan varma, että jaot ovat ihan epätasaisia.

Turun vastaava porukka on Riverside Gladiators, jossa on vuosien varrella pelannut turkulaisen viihde-elämän vaikuttajia Ressusta, Janne Porkasta ja Tauskista lähtien. Tauskille oli kuulemma takavuosina oma paitsiosääntökin, koska hän ei tahtonut ehtiä pois hyökkäysalueelta.

 

Yleensä höntsäporukka koostuu keski-ikäisistä tai sitä lähenevistä miehistä, mutta tasapainottamassa on nuorempiakin kolleja, jotka tuovat hieman tempoa peliin.

Treenivuoro on yleensä aikaisin aamulla, koska päivällä iskevät työpaineet ja illalla perhevelvollisuudet.

Pukukoppi on kuin kiekkomuseo. Pelikasseista löytyy hartiasuojia, jotka eivät kelpaisi edes nykysille D-junnuille. Ja terveisiä Järvisen Matille, se leukasuoja on on todella hieno.

Tämän harrastusmuodon parhaat hetket ovat ennen ja jälkeen itse toiminnan, pukukopissa. Itse jääkiekon pelaaminen on sinänsä hauskaa, mutta sittenkin suurimmalle osalle vain sivuseikka.

Parasta on päästä hetkeksi pois arjen oravanpyörästä poikaporukkaan, jossa jutut ovat 14-vuotiaan tasolla. Vaikka heittisit kuinka hölmöä juttua, aina löytyy vielä oudompia tarinoita. Vai mitä Laakson Pertsa?

Puheenparsi on samalaista joka puolella maailmaa. Keskusteluissa puhutaan harvemmin Suomen luottoluokituksesta tai uusimmista verhomalleista. No, jokainen saa itse päätellä mihin aiheet liittyvät...

Pukukopista on tullut hyviä tipsejä elämään. Esimerkiksi se, että jos joku esine pitää piilottaa tyttöystävältä, se kannattaa jemmata jääkiekkokassiin. Haju on niin väkevä, että sinne kumppani tuskin eksyy tonkimaan.

 

Jos NHL tai liigakiekko näyttää liian nopealta, kannattaa mennä katselemaan satunnaisia harrastepelejä. Tempo on sen verran verkkainen, että kuvioissa pysyy kartalla. Ja nätti tolppakuti on parempi kuin räkämaali.

Peli on höntsäjäillä yleensä siistiä, mutta toki välillä tukee ylilyöntejä.  Taklaaminen on periaatteessa kiellettyä, mutta aina joukossa on joku, joka löytää itsestään sisäisen Filip Riskan ja yltyy ärsyttämään. Väliaikanen sota on valmis, mutta pukukopissa koko episodi on jo unohdettu.

Harrastekiekko tarjoaa meille perussutijoille mahdollisuuden maistaa oikean jääkiekon mausteita. Niin hienoa kuin harrastekiekko onkin, yksi asia pitää muistaa aina. Se on täysin eri laji kuin kontaktijääkiekko.

Jos joku pipopelien kuningas kuvittelee olevansa oikea hokijannu, tule pliis alas pilvilinnasta. Kun taklaukset tulevat mukaan, pää alhaalla kikkailijat eivät enää pärjää.