Ässien joukkue saatteli Porissa koulunsa aloittavia ekaluokkalaisia opintielle

Porin Ässien koko liigajoukkue oli tiistaina turvaamassa ensimmäistä luokkaa aloittavien lapsien koulutietä. Mukana aamussa olivat myös Porin Jääkiekkoerotuomarit ry omalla edustuksellaan.

- Viime vuonna erotuomarit tekivät jo vastaavan tempauksen ja nyt he soittivat minulle kysyäkseen myös pelaajia mukaan. Olin totta kai heti ideasta innoissani, Ässien markkinointipäällikkö Jaakko Ruusunen kertoo.

Pelaajat ja tuomarit jakaantuivat pienissä ryhmissä useammalle porilaiselle koululle Meri-Porin ja Lavian välillä.

- Paljon oli pieniä ja jännittyneitä lapsia liikkeellä. Kun Tommi Taimi kovaan ääneen opasti heille, ettei autotie ole oikea paikka pyöräilyyn, jäi se varmasti lasten mieleen, Ruusunen uskoi.

Pelaajien tuoman auktoriteetin turvin lapsille neuvottiin myös, että koulussa opettaja on koutsi ja häntä pitää totella.

- Liikenneturvallisuudesta puhuminen sekä etenkin yhteisöllisyys ja toisten huomioonottaminen istuvat hyvin Ässien ideologiaan, Ruusunen kuvailee ja nostaa esille myös seuran sosiaalisessa mediassa käyttämän #yhdessä-hashtagin.

Pelaajat ja koululaiset pääsevät kohtaamaan jo pian uudelleen, sillä lapsille jaettiin aamun aikana lippuja Ässien perjantaiseen harjoituspeliin Sportia vastaan.

- Muutamat lapset katsoivat vähän hämmentyneinä, että pelaatteko te siellä ihan oikeasti. Sitten he katsoivat pelaajien numerot selästä ja lupasivat seurata liikkeitä kaukalossa, Ruusunen kertoi.

Ässät pelaa kotonaan ennen kauden alkua kolme harjoitusottelua: perjantaina 10.8. pelattava Ässät-Sport on porilaisten ensimmäinen kotihallissa pelattava harjoitusottelu. 1.9. Ässien vieraaksi Hegemonia-otteluun saapuu Lukko. Liigan kenraaliharjoituksessa 7.9. Ässät isännöi Ilvestä.