Joni Tuulola avaa yllätyssiirtonsa taustoja: "Kaipasin uutta alkua"

Joni Tuulola oli HPK:n lupaavimpia pelaajia, mutta nuorukainen päätti jättää kotikaupunkinsa taakseen ja hakea uusia haasteita Vaasasta.

Heikon viime kauden jälkeen Vaasan Sportissa on isot odotukset alkavalle liigakaudelle. Vaasalaisryhmästä on tehty tietoisesti nuorempi, liikkuvampi ja nälkäisempi kuin viime kaudella. Jokainen seuran uusista hankinnoista täyttää nämä kriteerit, mikä osaltaan luo myös uhkakuvia: Sportissa on paljon potentiaalia, mutta realisoituuko se kaukalossa?

Ensimmäisen kerran uusittu kotkalauma nähdään perjantaina, kun Sport osallistuu Rauman Pitsiturnaukseen. Uusista pelaajista mielenkiintoa herättää etenkin Joni Tuulola, jonka odotetaan olevan ensi kaudella Sportin johtavia puolustajia.

– On ehdottomasti hienoa päästä taas pelaamaan. Sen takia tässä on koko kesä töitä tehtykin. Kyseessä on vielä ensimmäinen Pitsiturnaukseni, joten kiva päästä kokemaan sekin, Tuulola hehkutti.

Vuoden 2016 nuorten maailmanmestari on pelannut koko uransa HPK:ssa, ja moni ehtikin hieraista silmiään, kun Sport julkaisi huhtikuussa tehneensä kaksivuotisen sopimuksen hämeenlinnalaisen lahjakkuuden kanssa. HPK nousi viime kaudella Antti Pennasen alaisuudessa varteenotettavien mitalisuosikkien joukkoon, ja moni pelaaja otti Kerhossa isoja harppauksia pelillisesti. Kuulostaa vähintäänkin loistavalta paikalta nuorelle pelaajalle. Sen vuoksi Tuulolan Sport-siirtoa voidaankin hieman hämmästellä.

– Minä en saanut Kerhossa sellaista roolia kuin halusin. Vaasasta riitti kiinnostusta ja sanottiin, että roolia olisi tarjolla, joten se oli suurin syy siirrolleni.

– Antin (Pennanen) kanssa teimme hyvää duunia ja sain kehittyä, mutta en pystynyt ottamaan tarpeeksi isoa roolia joukkueesta.

Vaasasta riitti kiinnostusta ja sanottiin, että roolia olisi tarjolla

Ei ole salaisuus, etteikö Tuulolalta ole odotettu enemmän tilastojen valossa. 21-vuotias yleispuolustaja debytoi HPK:n edustusjoukkueessa jo B-juniori-ikäisenä, kun Tuulola sai pelata isänsä, Marko Tuulolan, vierellä ensimmäisen miesten pelinsä. Sen lisäksi poika-Tuulola pääsi iskemään myös uransa ensimmäisen liigamaalin debyyttiottelussaan.

– Sitä on muisteltu ja vetistelty monta kertaa isäni kanssa saunassa. Se on tunnetasolla urani hienoin kokemus, Tuulola avaa.

Tuolloin Tuulola nousikin ensimmäistä kertaa kiekkoilevan Suomen huulille, ja jo seuraavalla kaudella hän nousi Kerhon avainpuolustajien joukkoon, vaikka ikää oli mittarissa vasta 18 vuotta. Kesällä 2015 tuli NHL-varaus ja puoli vuotta myöhemmin Tuulola juhli Helsingissä MM-kultaa.

– Ensimmäinen liigakauteni alkoi rullata alusta lähtien hyvin, ja kun kulkee niin kulkee. Sen jälkeen on ollut tuloksellisesti haastavampaa, mutta en ole mielestäni junnannut paikoillani. Etenkin viime kaudella sain voimaa ja jämäkkyyttä, joten koen, että puolustuspelini meni selvästi eteenpäin. Siitä kertoo tehotilastonikin, mutta kuten sanoin, en pystynyt ottaa sellaista roolia kuin halusin, ja se näkyi suoraan tehopisteissä.

– Kaipasin uutta alkua ja haluan itsenäistyä. Vaasa on kaukana kaikesta, joten tämä on loistava paikka sitä ajatellen, hän naurahti.

Useimmiten uudet tuulet ja maisemat auttavat pelaajia ottamaan uran seuraava kehitysaskel, ja siihen myös Tuulola pyrkii. Seuraava tavoite on selvä: NHL.

– Vielä ei ole ollut puhetta NHL-sopimuksesta, mutta tässä on pari kautta aikaa vielä näyttää ennen kuin minusta tulee vapaa agentti, Chicago Blackhawksin kuudennen kierroksen varaus kertoi.

– Chicagosta ollaan melkein parin viikon välein yhteyksissä, ja he kyselevät, kuinka minulla menee niin jäällä kuin jään ulkopuolellakin. Olin tänä kesänä kolmatta kertaa heidän tulokasleirillään, jossa olen mielestäni pystynyt pelaamaan hyvällä tasolla.