Varapaikalta ykköskenttään

Lukon Jesse Virtanen puolusti Venäjää vastaan ykköskentässä pitkän linjan maajoukkueratsun Juuso Hietasen rinnalla. Kaksikko sai vastuuta varsinkin päätöserän kirivaiheessa, kun Suomi yritti kuroa Venäjän etumatkaa umpeen. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto


Varamiehen paikalta Leijoniin kutsuttu Jesse Virtanen joutui syksyn ensimmäisessä EHT-ottelussa muun Suomen joukkueen tavoin varsinaiseen vauhtimankeliin. Kotijoukkueeksi merkitty Venäjä näytti kaukalossa isännän otteita ja otti väkevän päätöserän ansiosta runsasmaalisen voiton 5–1 (1–0, 0–1, 4–0).

– Ei se ihan parasta pelaamista ollut, mutta loppulukemat ovat turhan isot. Peli oli 2–1:een asti ihan tasaista, Virtanen pohti pelin jälkeen hikeä valuvana.

Parhaat tekopaikkansa Virtanen sai päätöserän jälkipuoliskolla. Lukkolainen pääsi 2–1-takaa-ajotilanteessa laukomaan siniviivalta, mutta venäläisvahti Ilja Sorokin torjui korkean vedon. Jälkitilanteesta pakkipari Juuso Hietanen hassasi kiekon vastustajalle, ja Venäjä karkasi kahdella yhtä vastaan -ylivoimahyökkäykseen. Anatoli Golyshev (2+0) iski syöttökone Valeri Nikushkinin (0+3) passista taululle 3–1.

Toinen miinusmerkintä Virtasen tilastoihin tuli minuutti ennen loppua, kun Suomi haki kavennusta ilman maalivahtia. Nikita Gusev löi 4–1-lukemat tyhjään maaliin.

Takaiskusta on turha soimata raumalaista. Osumaa ennen Virtanen oli osoittanut kiitettävää pelirohkeutta nousemalla kiekko lavassa maalille, mutta Venäjä nappasi kiekon ja rankaisi menetyksestä.

Hietasen kanssa pienin pakkipari

Varamies Virtanen istutettiin heti eiliseen otteluun ykköskentälliseen kahden porilaislaiturin eli Jesse Joensuun ja Sakari Salmisen sekä sentteri Jarno Koskirannan taakse.

Lukkolainen korvasi EHT-miehistössä kotiturnaukseen valitun, mutta loukkaantuneena sivuun jääneen Joonas Järvisen. Sentin yli 180-senttinen ja 84-kiloinen Virtanen ei varsinaisesti saanut samaa satakiloisen talonmiehen ruutua oman pään puhtaanapitotöihin kuin Järviselle oli kaavailtu.

Virtanen ja hänen parinsa Juuso Hietanen (180/85) Leijonien kaksi pienintä pakkia Helsingin-turnauksessa. Virtanen oli yksi niistä puolustajista, jonka jalka riitti venäläisvauhdissa.

– Aika kovaa mentiin. Luistelutempo oli selvästi kovempi kuin kotimaisessa liigassa, eikä haitannut, että peliaikaa tuli kahdeksan pakin peluutuksella vähemmän kuin sarjapeleissä, Virtanen sanoi.

Kahdeksan pakin rotaatiolla peliaikaa ei tullut mitenkään ruhtinaallisesti, mutta ei myöskään virheitä.

Sarjapelejä korkeampi pelitempo tuotti monille muille puolustajille ongelmia. Virtanen oli kiekollisena huomattavasti varmaotteisempi kuin SM-liigasta myös mukaan mahtunut Aleksi Elorinne. Tapparalainen oli monen muun isokokoisen pakin tavoin jatkuvissa vaikeuksissa.

Kohti Pariisin kevättä

Virtanen pelasi ensimmäiset A-maaottelunsa viime keväänä noustuaan silloisen maajoukkuevalmentaja Kari Jalosen leirityksiin.

– Kyllähän se varmasti helpotti, että olin viime keväänä mukana. Oli tuttuja kavereita, ja muutenkin jo kokemusta. Melkein kuukauden olin mukana, Virtanen laski.

Pelejä Suomi-paidassa kertyi lopulta kahdeksan, eli raumalainen roikkui Leijonien matkassa lähes siihen asti, kun joukkue kokoontui Helsingin asemalaiturille ja pakkaantui Pietariin suunnanneeseen Allegro-junaan. Lopullinen valinta ei jäänyt kovin kauaksi, mutta sen verran etäälle kuitenkin, että nyt on vara pysyä pidempään mukana.

Marrasmaajoukkueen kolmas SM-liigapakki on Marjamäen – ja monen muun valmentajan – luottomies Lasse Kukkonen, joka on kokemuksensa ansiosta aina vahvoilla kuin kisajoukkueita valitaan. 

Pariisin kevääseen halajaa myös Virtanen.

– En nyt varsinaisesti ole asettanut henkilökohtaisia tavoitteita, mutta totta kai olisi hienoa pysyä mukana niin, että olisi mukana lopullisessa joukkueessa.