TPS tauolle tutulla tahdilla – Heikkinen tykitti ennätyslukemat

Patrik Virta oli illan TPS-sankareita. Kuvat: Jukka Rautio/Europhoto.

Pahasti vajaamiehinen KalPa pakotti TPS:n tiukkaan iltapuhteeseen Turussa. Jälleen kerran hitaasti heräillyt kotijoukkue oli ottelun alkupuolella jopa alakynnessä ja KalPa piti ansaitusti johtoasemaa Tommi Jokisen maalilla. TPS kuitenkin kampesi rinnalle ja ohi, loppulukemat kirjattiin isännille  3–1.

Kotijoukkue käänsi tiistaitaiston itselleen toisen erän tehohetkellä. Ilkka Heikkinen lämäsi pelin tasoihin ylivoimalla, ja Patrik Virta jakoi hyvää syyskauttaan siirtämällä TPS:n takatolpalta johtoon vain runsasta minuuttia myöhemmin. Tämän jälkeen ottelun jälkipuolisko eteni mustapaitojen komennossa, vaikka kuopiolaiset sinnittelevätkin hyvin. KalPa-vahti Niko Hovinen piti huipputorjunnoillaan vieraat iskuetäisyydellä loppuun saakka.

Illan viimeisen niitin iski loppuminuuteilla huikealla yksilösuorituksellaan KalPa-puolustusta nöyryyttänyt Ilkka Pikkarainen.

– Siellä on aina vastustajakin, ei me voida koko peliä myllyttää, KalPakin on aika hyväjalkainen joukkue. Pelin edetessä näkyi meidän kunto, jaksettiin painaa toinen ja kolmaskin erä. Varmasti KalPan tilanne näkyi heillä ja äijät piiputti siellä, Ilkka Heikkinen summasi.

Tehopuolustajalle osuma oli jo 12. kuluvalla kaudella. Heikkiselle se on liigauran yhden kauden ennätyslukema, vaikka kausi on vasta ylittänyt puolivälin.

– Välillä uppoaa ja välillä ei. Onneksi nyt uppoaa, siihen tarvitaan aina vähän tuuriakin. Ei tällä lukemalla ole väliä. Jos rikon Ruotsin ennätykseni, sitten olen tyytyväinen, Heikkinen viittasi taannoiseen 18 maalin Växjö-kauteensa.