Tommila uskoo, että saksissa on taikaa: "Simonin tatsi on siirtynyt"

Juho Tommila oli lähellä tuulettaa maalia kasvattajaseuransa verkkoon. Jussi Makkonen vastasi lopulta Ässien ilonpidosta voittomaalin hetkellä. Kuva: Esa Urhonen

Itsensä aikanaan kevään lapseksi nimennyt Juho Tommila lunastaa nyt puheitaan. Hän on tehnyt tällä kaudella viisi maalia, ja niistä kolme on syntynyt Ässien kolmessa viime pelissä.

Vajaata vuorokautta aiemmin hän ratkaisi porilaisille jatkoaikavoiton. Nyt oli vuorossa voittomaali kasvattajaseuran nuottaan. 

Tommila ampui Ässien toisen maalin, kun porilaiset ottivat Satakunnan paikallispeleissä kauden viidennen voittonsa. Tällä kertaa numerot olivat lopulta 1-4.

- Meinasin tuulettaa, mutta sitten tajusin, että nyt täytyy ottaa takaisin päin. Ihan jees fiilis silti, Tommila hymyili.

Tommilan tehot ovat nyt 5+2, mutta merkittävää on miehen tuoreiden otteluiden vire.

Kolme peliä, kolme maalia.

- Se on jotenkin kääntynyt. Johtuu varmaan siitä, että Simon on ollut poissa. Hän ei ole ollut käyttämässä mun saksiani, Tommila arvioi.

Hän on ampunut maalinsa peleissä, joissa Simon Suoranta ei ole ollut porilaisten kokoonpanossa. Kuluvalla kaudella tehot 15+13=28 summannut Suoranta on aiemmin käyttänyt Tommilan saksia erkan leikkaamiseen.

- Simonin tatsi on siirtynyt mulle, Tommila myhäili.

Lappilaispuolustajan ei välttämättä enää kannata saksiaan lainailla.

Lauantaina Ässät oli Satakunnan herra oikeastaan koko pelin. Lukko tosin painosti avauserän ja hallitsi kiekkoa, mutta Ässät puolusti tiiviisti.

- Lukko painosti, mutta jaksettiin jotenkuten puolustaa, Tommila näki.

Toisessa erässä porilaiset kumauttivat kaksi osumaa. Tommila laukoi maaleista jälkimmäisen, Antti Kerälä ensimmäisen.

Lukko nousi vielä pelaamaan voitosta, sillä ranskalaishyökkääjä Valentin Claireaux taisteli kavennuksen.

Paluu lähtöruutuun tapahtui kuitenkin heti päätöserän alussa. Jarno Kärki sai rauhassa viimeistellä ylivoimamaalin.

Lopullinen niitti pelille oli Valtteri Viljasen lämärimaali ajassa 50.41. Kun kiekko kumahti ylänurkkaan, varsin moni katsoja veti omat johtopäätöksensä ja marssi ulos hallista.

Tyytyväinen ei ollut myöskään Lukon valmentaja Kari Heikkilä, suorastaan kaukana siitä.

- Me emme olleet sillä tasolla, millä pitää olla. Ammattilaisurheilijan pitää pystyä lyömään tällaiseen peliin kaikki likoon, hän jyrähti.

- Maalit olivat lapsuksia, samanlaisia kuin Mikkelissä. Huolellisuusnumeron pitää parantua.