Tirronen nollasi SaiPan – "Peli ei ollut sitä mitä haluamme"

Rasmus Tirrosen hanskakäsi viuhui erehtymättömästi. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto.

TPS–SaiPa 2–0 (2–0, 0–0, 0–0)

Lähtökohta: TPS luisteli kotijäälleen sisuuntuneena kahden tappion ja etenkin torstain surkean KooKoo-ottelun jälkeen. Saipa puolestaan halusi jatkaa tiistain tunnelmissa joukkueen napattua ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa kuukauteen. TPS:llä riitti kasvojen pesun tarvetta myös edellisen keskinäisen kohtaamisen jäljiltä: SaiPa haki marraskuussa tylyn 6–1 -voiton Turusta.

1. erä: Ottelun alku viivästyi juhlallisuuksien vuoksi runsaat 15 minuuttia. Pitkän vaihtoaitioissa istuskelun jäljiltä TPS pääsi selvästi paremmin peliin kiinni ja SaiPa oli vaikeuksissa ensihetkistä alkaen. Isäntien kova paine tuotti nopeasti tulosta, kun Patrik Virta ohjasi Mark Fraserin syötön rysään ennen neljännen pelimuutin täyttymistä. Ilkka Pikkarainen runnoi kiekon toistamiseen ohi Frans Tuohimaan erän lopulla, mutta tuomaristo hylkäsi osuman häirintätapauksena. Tuomiosta sisuuntunut TPS:n kolmosvitja jatkoi kuitenkin kiukulla heti pelikatkon jälkeen ja Makus Nurmi siirsi Pikkaraisen syötöstä isännät väkisin kahden maalin taukojohtoon.

2. erä: TPS:n tempo talttui asteen verran tauon aikana ja vierasjoukkue pääsi paremmin peliin sisään. Isännät kuitenkin hallitsivat tapahtumia ja suunta näytti kääntyvän mustavalkoisille entistä selvemmin erän puolivälissä Per Savilahti-Naganderin jouduttua istumaan tuplarangaistusta korkeasta mailasta. TPS-ylivoima sortui kuitenkin tehottomaan siirtelyyn ja lopulta erän tiukimmat tilanteet joutui selvittämään TPS-vahti Rasmus Tirronen, joka sai venyä pariin vaativaan lähitilannetorjuntaan.

3. erä: SaiPa sai päätöserän alussa yhä paremman otteen pelitapahtumista, mutta erä sai erikoisen luonteen rangaistusten vuoksi. Lappeenrantalaisten kiri näytti sulavan Bastien Maian lyötyä Lauri Pajuniemeä mailalla päähän ulosajon arvoisesti. TPS-ylivoima oli kuitenkin edelleen tehotonta ja se suli lopullisesti Ilkka Pikkaraisen otettua kostojäähyn Ilari Filppulaan kohdistuneen ikävän taklauksen jälkeen. Isäntien työn sankariksi nousi maalivahti Tirronen, joka selvitti eleettömästi niin Joni Nikon avopaikan kuin Urho Vaakanaisen vaisun läpiajonkin. 

Erikoista: TPS kunnioitti ottelun alla lauantaina 80-vuotispäiviään viettänyttä Juhani "Juuso" Wahlstenia. Seremonia oli harras, mutta pitkä. Joukkueet joutuivat odottamaan ottelun alkua vaihtoaitioissa istuskellen lähes 20 minuutin ajan.

Kommentti: – Pisteet olivat tärkeät, päästään nauttimaan uudesta viikosta taas hymyssä suin. Peli ei ollut sitä me haluamme, siinä on työstettävää, mutta sekin on mukavampaa voitetun pelin jälkeen, Rasmus Tirronen summasi TPS-leirin tunnelmat.