Tapparan viikon virallinen palindromi: Nenonen - "Jätkät otti hyvin vastaan"

Markus Nenonen pelasi Tapparassa toisen pelinsä. Kuva: Europhoto.

Tappara nappasi viidennen peräkkäisen voittonsa. Se oli Pelicansia vastaan suvereeni. Päävalmentaja Jukka Rautakorpi olikin varsin tyytyväinen ottelun jälkeen.

- Saatiin hyvä sisääntulo, oltiin aktiivisia. Lopusta tuli sopivan tiukka, saatiin lopputaistelua. Jouduttiin viimeisillä hetkillä myös puolustaan, Rautakorpi myhäili.

Pelicans-valmentaja Petri Matikainen taas oli tyytyväinen siihen, että he selvittivät alun ilman takaiskua. Ensimmäinen kymmenen minuuttia nimittäin oli Tapparan täydellistä hallintaa. Pelicans sai ensimmäisen laukauksensa kohti maalia ajassa 9:00.

- Tappara tuli huilanneena peliin. Selvittiin alusta, otettiin blokkeja, taisteltiin, Matikainen ynnäsi.

Pelicans pääsi peliin alun jälkeen jonkin verran mukaan, mutta se oli näennäistä.

- Vastassa oli kova joukkue, ei saatu hyökkäyspeliä kulkemaan, Matikainen harmitteli.

Tapparan hallintaa ja ylivoimaa osoittaa sekin, että lahtelaiset eivät saaneet kunnon kirivaihdetta päälle edes lopussa, yleismaailmallisen epätoivon hetkellä.

Palindromi-Nenonen Jämsästä

Satakuntalaisten pisin tuntema palindromi on ”Ässät tässä”.

Keski-Suomessa taas kovaa valuuttaa on ”Nenonen”. Markus Nenosen kasvattiseura on Jämsän Kiekko-Sudet, josta hän siirtyi Jyväskylän Diskokseen. Tapparaan Nenonen tuli Sportista.

- Ei ole lempipalindromia. Voit laittaa sinne Nenosen, elävä palindromi itse muotoilee.

Myös Nenonen näki pelin Tapparan kannalta positiivisesti. Hän sai Tapparan toiseen maaliin syöttöpisteen.

- Oltiin aktiivisia. Sisääntulomme oli hyvä, Nenonen arvioi Rautakorven tapaan.

Rautakorpikin oli tyytyväinen Nenosen otteisiin. 

- Saatiin mitä haluttiin. Tiedettiin kaverin erikoisosaaminen, hyvä laukaus, Rautakorpi analysoi.

Alku Tapparassa on ollut Nenosen mukaan myönteinen.

- Se on mennyt paremmin kuin odotin. Jätkät ovat ottaneet hyvin vastaan. Etukäteen tiesin paremmin Aleksi Salosen ja Valtteri Kemiläisen, joiden kanssa olen pelannutkin. Sählä-Salonen on äänessä täälläkin.

Jämsän seudulla kannattajakunta jakaantuu JYPiin ja Tapparaan. 

- Lapsena oma suosikkijoukkueeni oli JYP, ja Jyväskyläänhän se matka sitten nuorena suuntautui, Nenonen muotoilee.