Tapola tyytyväinen voitosta ja tyytymätön Finleyn taklauksesta

Jussi Tapola piti Joe Finleyn taklausta törkeänä. Edessä Henrik Haapala ja takana HIFK:n maalivahtti Kevin Lankinen. Kuva Europhoto/Jukka Rautio.

Tapparan valmentaja Jussi Tapola oli luonnollisesti tyytyväinen voitosta, mutta hän ei ollut lainkaan tyytyväinen HIFK:n Joe Finlayn taklaukseen.

Se tapahtui kolmannen erän alussa. Finleyn sai kahden minuutin jäähyn kiekottoman pelaajan taklaamisesta.

- Juuri tuollaisista tempuista pelaajat loukkaantuvat. Finley näki aivan selvästi, että meidän pelaajamme oli jo luopunut kiekosta. Hänen ainoa tarkoituksensa oli loukata pelaajaa. Törkeää pelaamista, Tapola sanoi.

Hiukan samanlainen näkemys hänellä oli ensimmäisen erän tilanteesta, jossa Micke Åsten sai kahden minuutin jäähyn.

Muuten Tapola oli luonnollisesti hyvin tyytyväinen.

- Olimme tehneet taktisia muutoksia tähän otteluun ja ne toimivat hyvin. Kun pelataan joka toinen päivä, niin syksyn raikkaus tietenkin puuttui ja harhasyöttöjä tuli liikaa. Mutta muuten pelimme toimi hyvin, hän sanoi.

- Pelissä tapahtui paljon sellaisia asioita, joista valmentaja ja joukkue itse ovat hyvin tyytyväisiä, hän jatkoi.

Tapola on nyt kolmatta kauttaan Tapparan päävalmentaja. Ensimmäisellä kaudella tuli hopeaa, kun Kärpät voitti finaalit, mutta viime keväänä joukkue pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta lyötyään loppuotteluissa juuri HIFK:n. Nyt se on vain yhden voiton päässä taas finaaleihin pääsystä.