Susanna Tapani: Tänään ei päästy lähellekään

Riikka Välilä, Jenni Hiirikoski ja Susanna Tapani urakoivat isoja minuutteja ja ovat avainpelaajia Suomen mitalitoiveiden kannalta. Kuva: AOP

Kanada–Suomi 4–1 (2–0, 2–0, 0–1)

Vuosikerta 1973 on tuonut Suomen jääkiekkoiluun monia upeita pelaajapersoonia.

Miesten puolella Ville Peltosen, Sami Kapasen, Kimmo Rintasen ja Kalle Sahlstedtin kaltaiset osaajat ovat jo siirtyneet valmennuspuolelle, mutta naisissa Riikka Välilä tekee yhä tulosta maailman valioiden joukossa, vaikka seuraava syntymäpäivä on naiskiekkoilun ikonille järjestyksessään jo 45:s. 

Välilä voitti pistepörssin Naganossa 1998 iskettyään kuudessa kamppailussa 12 (7+5) tehopistettä. Arvokisadebyyttinsä hän oli toki tehnyt teini-ikäisenä jo kymmenkunta vuotta aiemmin, 1980-luvun lopulla. Kokemusta eilisestä vastustajasta eli Kanadasta on kertynyt jo miltei kolmen vuosikymmenen ajan.

Kevättalven 1990 MM-kisat pelattiin lajin emämaassa ja siellä JyP HT:n lupaus kasasi 5 pelissä tehot 8+2 – tosin vielä Nieminen-nimisenä.

Tiistaina Suomen ainoan maalin sai nimiinsä juuri Välilä.

Michelle Karvinen laukoi siniviivalta, Susanna Tapani siirsi irtokiekon maalinedustalle ja Välilä rusikoi oman vetonsa irtokiekon miltei maaliviivalta Kanadan verkkoon.

Kauniimpiakin maaleja Välilä on urallaan tehnyt, mutta tyylipisteistä ei kiekossa ole kyse. Tahto ja päättäväisyys ratkaisevat.

Niin kuin monesti käy, Suomi sai osumasta lisäbuustia.

Heti seuraavassa vaihdossa Välilä värkkäsi tekopaikan Karviselle, mutta pyöritys ei tuottanut tulosta. Heti Välilän ketjun seuraavassa vaihdossa luisteluvoimainen Tapani karkasi alivoimalla läpiajoon kolmen kanadalaisen välistä. Laitilalainen päätyi harhautukseen, mutta rysty-yritys kilpistyi Shanon Szabadosin suojuksiin.

Erävoitto oli kuitenkin laiha lohtu.

Kanada oli kaukalossa parempi kaikessa muussa paitsi päätöserän viimeistelyssä.

Naiskiekkoilun toinen vallanpitäjä karkasi Meghan Agostan maalilla johtoon jo 35 sekunnin kohdalla. Sattumaa tai ei, osumassa ottavana osapuolena oli juuri Välilä.

Sortuminen kiekonmenetykseen avausvaihdossa antoi Kanadalle juuri heidän kaipaamansa räväkän startin ja söi Suomen yllätysmahdollisuuksia rajusti.

– Ei saatu todellakaan hyvää alkua. Kaksi erää oli todella vaikeita, Tapani summasi Ylen hikihaastattelussa ottelun jälkeen.

Vaikka ottelun alku oli tyly, Tapani kielsi joukkueen jännittäneen.

– Emme olleet hermostuneita. Tarvii olla todellakin meidän parasta peliä, mutta tänään ei päästy sitä lähellekään, ottelun edetessä vahvasti esiin noussut Tapani myönsi.

Eilinen osoitti, että Tapani on kotonaan kovassa luistelutempossa myös maailman absoluuttisia huippuja vastaan. Kahden lajin huippuosaajan luistelu kestää vertailun sekä voiman että tekniikan osalta. 

Kanada todellakin tarjosi ottelun alkuun shokkihoitoa.

– Se on mielestäni aika lievä ilmaus. Alku oli synkkä. Ei mulla siihen mitään selitystä ole, miksi oli niin. Viimeinen erä oli meiltä hyvä, mutta peli oli siinä vaiheessa jo hävitty, päävalmentaja Pasi Mustonen tunnusti tv-haastattelussa rehdisti.

Avauserä meni vaahteranlehdille 2–0, kahden erän jälkeen taululla olivat tavoittamattomat lukemat 4–0.

Vastustajan vahvuudesta yksi osoitus oli, että Kanada osasi kääntää marginaalitkin edukseen. 

​​​​​​​Jillian Saulnierin läpiajosta laukoma neljäs maali oli sentin-parin päässä paitsiosta. Hidastus kuitenkin osoitti, että linjatuomari oli tehtäviensä tasalla levittäessään tilanteessa kätensä. Senttiäkään tarkemmin Suomen vaihtovirheestä ei olisi voinut rokottaa.

Kaiken lisäksi laukaus Rädyn kilpipuolelle oli vastustamaton. Tarkka, kova ja juuri sopivan korkuinen.

– Kyllä meillä oli siellä virheitä vähän joka osa-alueella, myönsi myös Tanja Niskanen Ylen erätaukohaastattelussa.

Kahdesta tappiosta huolimatta turnaussysteemi on sellainen, että Suomella on varma paikka puolivälierissä. Ennen sitä kamppailua Suomi kohtaa vielä Olympiaurheilijat Venäjältä -nimisen itänaapurin joukkueen.