Kapteeni näytti esimerkkiä – HIFK seilaa voittoputkessa

Kapteeni Lennart Petrell oli pelipäällä. Lukuisten taklausten lisäksi hyökkääjä iski tehot 2+1. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Sport-HIFK 2-4 (1-1, 0-2, 1-1)

Lähtökohdat: Sport ja HIFK ottivat jo toista kertaa yhteen tämän viikon aikana, kun HIFK isännöi vaasalaisia tiistaina Helsingissä. Tuolloin HIFK poistui jäältä 2-1-jatkoaikavoiton kera. Sarjajumbona lauantai-illan vääntöön lähtenyt Sport kävi HIFK-tappionsa jälkeen kääntymässä Tampereella hakien yllätysvoiton Tapparasta. IFK:lle mahtui Sport-otteluiden väliin Mikkelin-reissu, josta oli tuliaisena jälleen jatkoaikavoitto: tällä kertaa lukemin 4-3.

1. erä: Ottelussa nähtiin melkoinen hurlumhei-alku, kun avausmaali nähtiin parin minuutin tahkoamisen jälkeen: HIFK:n Miihkali Teppo laittoi ränniin surkean purkukiekon puolustuspäässä, minkä seurauksena Sportin Ari Gröndahl sai kiekon hyökkäyssinisellä, ja puolustaja päätti lähettää pikkumustan kohti vieraiden maalia. Sam Povorozniouk sai mailansa väliin, ja 1-0-maali oli nähnyt päivänvalonsa. Maalista ei kulunut kuin vajaa minuutti, kun taas soi. Tällä kertaa Sportin päädyssä. Lennart Petrellin löysä rannari ohitti Jonathan Iilahden luvattoman helposti, ja isäntien hyvä alku meni pilalle. Vieraat saivat erässä kokeilla ylivoimaa parikin kertaa, mutta helsinkiläisten erikoistilannepelaaminen ei ottanut lähteäkseen, ja tauolle mentiinkin 1-1-lukemista.

2. erä: Toisessa erässä HIFK keksi keinot ylivoimapelin parantamiseksi, ja valkopaidat onnistuivatkin latomaan Sportin päätyyn kaksi ylivoimakihausta. Erän alussa Erik Thorellin lyöntilaukaus painui Iilahden selän taakse, ja erän lopussa Jarkko Malinen sai heiluttaa Sport-maalin verkkoa. Myös isännät saivat yhden ylivoimamahdollisuuden, kun Vili Sopanen sai 2+2-minuutin jäähyn korkeasta mailasta. Joni Tuulola pääsi lähimmäksi maalintekoa, kun hänen lyöntilaukauksensa painui tolppaan, mutta muuten Kevin Lankinen pääsi suhteellisen helpolla IFK-maalilla.

3. erä: Sport pyrki tulemaan kolmanteen erään hanakasti pakottaen pelin IFK:n päätyyn, mutta vieraat pelasivat viisaasti pitäen kotkapaidat pois paikoilta. Ratkaisun makua oli nähtävissä jo viiden minuutin pelin jälkeen Lennart Petrell taiteili upean osuman pistämällä Sportin puolustajan ja maalivahdin vipuun, ja lukemat olivat jo 1-4. IFK antoi isännille vielä mahdollisuuden tulla peliin mukaan, kun Sport pääsi kokeilemaan maalintekoa kahden miehen ylivoimalla. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt, ja kun HIFK sai neljännen miehen kentälle, otti Sportin Aleksi Ainali turhan hyökkäyspään jäähyn, joten peliä jatkettiin tasavajaalla. Sport sai vielä pienen pyristyksen lopussa, kun Robin Salo lähetti Erik Riskan läpiajoon, ja vaasalaiskapteeni onnistuikin ohittamaan Lankisen tarkalla kudillaan. Sport lähti hakemaan kavennusta ilman maalivahtia jo hyvissä ajoin, kun Iilahti otettiin vaihtopenkille peliaikaa ollessa jäljellä kolme ja puoli minuuttia. Sport sai paineen vieraspäätyyn, mutta takaa-ajo katkesi Markus Nenosen rikottua Petrelliä jäähyn arvoisesti.

Ratkaisu: HIFK ei pystynyt ottamaan Sportista niskalenkkiä pelillisesti, mutta tällä kertaa ottelu ratkesi kliseisesti jäähyilyyn. Sport otti kuusi kahden minuutin jäähyä, joista viisi oli täydellisen turhia. HIFK iski toisessa erässä kaksi ylivoimamaalia, mikä lopulta käänsi ottelun vieraiden eduksi. HIFK oli kurinalainen ja pysyi parhaansa mukaan boksista pois.

OHO: Kuten yleensä, jääkiekko-otteluissa pelaajat kokevat kovia, eikä vammoilta voi välttyä. Harvemmin isointa kipua kokee kuitenkaan pelaaja, joka ei pelaa ottelussa sekuntiakaan. Tällä kertaa tehtiin poikkeus sääntöön, kun Sportin luukkuvahtina ollut Mika Järvinen otti kovaa iskua: Järvinen sai vaihtoaitiossa ollessaan kiekon rajusti päähänsä HIFK-puolustaja Saku Salmelan yrittäessä lyödä kiekkoa päätyyn. "Järä" makasi pitkään vaihtopenkillä, eikä hän lopulta palannut enää vaihtoaitioon erätauon jälkeen.