Sopanen HIFK:n voittopelin jälkeen: Tulos tulee, kun pysyy rauhallisena

Vili Sopanen Kärppien Veini Vehviläisen maalilla. Europhoto/Jukka Rautio.

Vili Sopasta on aivan aiheestakin arvosteltu, mutta tänään hän oli mies paikallaan. Kovalla työllä hän pohjusti niin Jarkko Malisen tekemän HIFK:n toisen maalin kuin Panu Miehon kolmannen, joka lopulta ratkaisi pelin.

Sopanen oli runkosarjassa HIFK:n toiseksi tehokkain maalintekijä, mutta pudotuspeleissä saldo oli 1+1 kahdeksassa ottelussa. Tuo on vaatimaton saldo, mutta nyt tuli muutos.

HIFK oli pelannut yli viisi erää maalitta, ennen kuin tulosta tuli.

- Tiesimme maalittomuustilanteen, mutta ei mitään auta siitä murehtiminen. Sama koskee omia saldoja. Tiesin tulosta jossain vaiheessa tulevan, jos jaksaa yrittää. Meillä oli jo edellisessä ottelussa hyviä tilanteita, mutta tulosta ei silloin tullut. Silloin Kärpillä oli onnea maalitilanteissa. Nyt oli meidän vuoromme, Sopanen sanoi.

- Keskiviikkona on tärkeä peli Oulussa. Mutta etukäteen mitään ei kannata miettiä. Mennään vain peli kerrallaan, hän jatkoi.

Panu Mieho teki Sopasen hienosta syötöstä HIFK:n kolmannen maalin, joka lopulta ratkaisi pelin. Se oli hänelle uran ensimmäinen pudotuspelimaali.

- Sopanen antoi todella hienon syötön. Ikimuistoinen maali minulle, Mieho sanoi.

- Me pelasimme hyvän 60 minuuttia. Nyt meidän täytyy vain jatkaa samalla tavalla Oulussa, sanoi Mieho, joka nyt johti HIFK:n nelosketjua.

Erik Thorell teki rangaistuslaukauksesta HIFK:n avausmaalin.

- Tiesimme maalittomuutemme, mutta emme ottaneet siitä mitään paineita. Kun kärsivällisesti pysyy omassa pelisuunnitemassa, niin lopulta tulee tulosta. Avausmaalin merkitys on aina suuri. Siksi on hyvä, että onnistuin, hän sanoi.

Rangaistuslaukausta edeltäneessä tilanteessa Thorell oli jo läpiajossa, kun häntä rikottiin takaapäin. Kärppien vastuuvalmentaja Mikko Mannerin mukaan heidän puolustajiensa oli pakko rikkoa tilanteessa. Hän piti tuomittua rangaistuslaukausta hyvänä.

HIFK siirsi siten ratkaisun tasatilanteessa Ouluun, jossa kaukalon leveys on 30 metriä. Ero on siten aika suuri verrattuna Nordenskiöldinkadun hallin vajaaseen 28 metriin.

- En ole oikeastaan ajatellut sitä. Ero on suuri, mutta olen Ruotsissa tottunut leveisiin kaukaloihin. Kaukalon leveydellä ei ole mitään merkitystä peliimme, Thorell jatkoi.

Hän piti yleisön merkitystä suurena.

- On aina hieno pelata tässä hallissa, kun jokainen peli on lähes loppuunmyyty ja tunnelma on hyvä.

Nyt Nordis oli loppuunmyyty ja yleisö oli raivokkaasti oman joukkueensa takana.

HIFK:n vastuuvalmentaja Ari-Pekka Selin arvioi joukkueensa mahdollisuudet Oulussa hyviksi.

- Se leveä kaukalo sopii meille hyvin, hän sanoi.

Edellisen pelin HIFK hävisi siellä selvästi, mutta se ei Selinin mukaan enää paina mitenkään.

- Saimme kulmahampaita jo vähän esille, mutta ei tämä vielä riitä. Meidän on pystyttävä parantamaan. Siitä olivat kaikki kopissa samaa mieltä, hän jatkoi.