Sadan ottelun Vainio tähtää kiekolliseksi puolustajaksi

Olli Vainio (oik.) pelasi perjantaina uransa sadannen liigaottelun. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Olli Vainio (oik.) pelasi perjantaina uransa sadannen liigaottelun. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Ilves kärsi perjantai-illan paikalliskamppailussa jo neljännen peräkkäisen tappionsa, kun Tappara haki pisteet Hakametsästä lukemin 1-4.

Ilves on valahtanut runkosarjassa jo toiseksi viimeiseksi, ja ero pudotuspeliviivaan on kasvanut jo kahdeksaan sarjapisteeseen. Ilmeet tupsukorvaleirissä olivat ottelun jälkeen vakavat.

- Tappiohan se on päälimmäisenä mielessä pelin jälkeen. Kyllä syö miestä tällainen, kun ei ole voittoja tullut. Ei auta kuin uskoa omaan tekemiseen ja siihen, että voitot tulevat sitä kautta, puolustaja Olli Vainio summasi pelinjälkeisiä fiiliksiä.

Peli on periaatteessa kulkenut ihan hyvin ja Ilves saa painettua peliä tasaisesti vastustajan kenttäpäätyyn, mutta maalintekopelissä olennaiset onnistumiset viimeistelyssä ovat jääneet puuttumaan.

- Näinhän se vähän tuntuu olevan, että peli kulkee ihan hyvin ja pystytään pelaamaan tasaisesti kaverin kanssa, mutta ne pienet asiat kääntyvät meitä vastaan. Kaveri tekee paikoista maalin, ja me ei.

Ilveksen edellisestä voitosta on vierähtänyt jo yli kaksi viikkoa. Vainio kuitenkin vakuuttaa joukkuehengen olevan edelleen korkealla.

- Meillä on pysynyt hyvä henki päivittäisessä tekemisessä. Ja niin sen pitää ollakin. Eivät tappiot saa tulla tuonne joukkueen väliin. Pakko on tehdä joka päivä hommia, ja mieluummin sitä tekee hyvällä ilmeellä ja hyvällä porukalla. Turha lähteä murehtimaan joka päivä, vaan mennään positiivisella mielellä eteenpäin.

Sata liigapeliä täyteen

Lempäälän-lainapestejä lukuunottamatta Vainio on pelannut koko kiekkouransa Ilveksessä. Paikallisotteluun osui myös juhlahetki, kun 23-vuotias puolustaja pelasi uransa sadannen liigaottelun. Oliko juhlapeli mielessä peliin valmistauduttaessa?

- Sen verran mietin, että aamulla jossain haastattelussa kuulin, että tällainen on. Vähän sitä kerkesi ajatella, mutta isompi asia oli tämä paikallispeliperjantai. Siihen tuli keskityttyä enemmän.

Kuluva kausi on Vainion liigauralla kolmas. Ammattilaisura on siis toistaiseksi vielä melko nuori.

- Ensimmäisellä kaudella oli vähän vähemmän liigapelejä. Takaportin kautta pääsi silloin pelaamaan pelejä, mutta viime kausi oli sitten se ensimmäinen, kun sai vakiinnutettua pelipaikan, Vainio kertasi uransa alkutaivalta.

Vainio pelasi otteluita Ilveksen-junioreissa peräti viidellä eri kaudella ja teki debyyttinsä aikuisten sarjassa vasta 21-vuotiaana. Usko ammattilaisuraan oli kuitenkin koko ajan kova.

- Siihen pitää joka vaiheessa uskoa. Jos ei siihen usko, niin ei ikinä tule liigapelaajaa.

- Viime vuonna alkukaudella vähän uskoa koeteltiin itselläkin, kun oli vähän vaikeaa, ja tuntui että lähteeköhän tämä ollenkaan tästä. Maajoukkuetauon jälkeen alkoi kuitenkin tuntua paremmalta ja sain hyviä pelejä alle, niin aika äkkiä siinä itseluottamuskin nousee, että kyllä mä pystyn pelaamaan tällä tasolla hyvin.

Junioritasolla Vainio profiloitui kiekollisena puolustajana, ja tulipa kaudella 2014-15 plakkariin Nuorten SM-liigan puolustajien pistepörssin kakkossijakin. Liigassa pistekeskiarvo on toistaiseksi ollut kuitenkin vain 0,22 ottelua kohden. Tavoitteet ovat kuitenkin edelleen pistesarakkeessa.

- Tarkoitus on siihen mennä koko ajan, että olisin kiekollisempi ja kiekollisempi. Siinä on sitä kehityskohdetta vielä tällä tasolla. Olen toistaiseksi ollut Liigassa enemmän allround-pakki, mutta yritän kehittää koko ajan laukausta ja kiekollista peliä, että olisin kiekollisempi pelaaja.