Ramstedtin debyytti tappiollinen - Vahalahtikin loukkaantui

KooKoolle avautui 2-1-ylivoimahyökkäys, ja Lukon pelaajat jäivät viittomaan tuomarille. Ei ollut väärä vaihto, vaan syntyi ratkaiseva 2-4-osuma, jonka Michael Keränen pääsi iskemään Kaapo Kähkösen selän taakse.

Tuosta maalista Lukko ei enää toipunut, ja KooKoo haki Raumalta tärkeät sarjapisteet. Lukolle tappio oli kolmas perättäinen ilman sarjapisteitä.

Lukko-KooKoo 2-4 (0-0, 2-2, 0-2)

1. erä: Teemu Ramstedtin ensiesiintyminen Lukon paidassa alkoi lupaavasti. Janne Keräsen ja Toni Koiviston ketjua sentteröinyt TJV-kasvatti järjesteli kahdessa ensimmäisessä vaihdossaan heti kaksi maalipaikkaa.
Molemmat joukkueet saivat erän puolivälissä ylivoimamahdollisuudet, mutta eivät saaneet merkittävää aikaan.
Lukolle lisää loukkaantumishuolia tuli erän lopulla, kun Ville Vahalahti sai kiekon käteensä. Vahalahti lähti blokkaamaan Arttu Pellin laukausta korkeasta polviasennosta, ja lyöntilaukaus napsahti alaviistosta Vahalahden kämmenen alueelle.
Avauserä oli kaikkiaan tasainen ja vauhdikas. Molemmille maalivahdeille merkittiin 12 torjuntaa.

2. erä: KooKoo aloitti erän ylivoimalla, mutta nopeasti siirryttiin tasavajaalle, kun Siim Liivik otti jäähyn huitomisesta.

Lukko käytti kahden pelaajan vajauksen nopeasti. Lauri Tukonen petasi maalille Janne Niskalalle, joka nosti räväkästi rystyltä kiekon KooKoo-vahti Juha Järvenpään olkapään yli. Kiekko tuli takaraudasta nopeasti kentälle, maali tarkastettiin videolta, mutta hyväksyttiin nopeasti.

Lukko pääsi ylivoimalle kolme minuuttia avausosuman jälkeen. Ramstedtin ketju loi pitkän painostuksen kouvolalaisten päätyyn. Koivisto löysi lopulta maalilta Keräsen, joka nosti kiekon takayläkulmaan.

KooKoon Malte Strömwall kavensi pelin heti Lukon osuman jälkeen. Hän pääsi Siim Liivikin syötöstä kelaamaan vauhtia oikeasta laidasta ja napautti kiekon Lukko-maaliin. Kaapo Kähkönen jätti Lukon maalilla hieman liikaa tilaa etukulmaan.

KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkolalla oli läpi pelin erimielisyyttä tuomarin linjasta. Äänenpaino nousi entistä jämäkämmäksi, kun Jyri Niemi sai kymmenen minuutin käytösrangaistuksen.

KooKoo nousi erän loppu kohden entistä vahvemmin peliin. Joukkue sai loistavan paikan tasoitukseen, kun Jyri Marttinen joutui rikkomaan vierasojukkueen pelaajaa läpiajossa. Rankkaria lähti ampumaan Strömwall, joka nosti viileästi rystypuolelta illan toisen osumansa.

3. erä: KooKoo aloitti erän siitä mihin toisessa jäi. Vain puolen minuutin pelin jälkeen Niko Tuhkanen toi oikealta alueelle, katsoi erinomaisesti maalille menneen ruuhkan ja napautti kiekon etuyläkulmaan.
Erän puolivälin jälkeen KooKoo siirtyi jo kahden maalin johtoasemaan, kun joukkue hyödynsi 2-1-ylivoimahyökkäyksen tehokkaasti. Michael Keränen iski ja Toni Kähkönen syötti, samalla kun Lukko protestoi ahkerasti, että vierailla olisi ollut tilanteessa vaihtovirhe.

Kuusi minuutti ennen kolmannen erän loppua KooKoo pääsi 19 sekunniksi kahden miehen ylivoimalle. Lukon alivoima hoiti kuitenkin tilanteen mallikkaasti, eikä vierasjoukkue päässyt ratkaisemaan ottelua.