Poika kävi pohjoisessa, mutta ei jäänyt Ouluun

Täystyrmäys Raksilassa ajassa 57.08. Jukka Peltola kiittelee Jan-Mikael Järvistä (44) nappisyötöstä. Kärpistä Teemu Kivihalme (61) ja Jesse Koskenkorva ovat allapäin. Kuva: Jukka Rautio /Europhoto.

Draaman kaari nousi aivan hurjiin ulottuvuuksiin Oulussa tiistaina. Kärpät teki uskomattoman nousun 0–4:stä 4–4:ään, mutta yksi Tapparan vastahyökkäys kolmannen erän lopussa pelasti vierasjoukkueen. Bang! Kapteeni Jukka Peltola iski voittomaalin Jan-Mikael Järvisen täydellisestä poikittaissyötöstä ajassa 57.08, kun täpötäysi Raksila odotteli jo mestaruusjuhlia tai vähintään jatkoerää.

– Aikamoista vuoristorataa, Raksilan hiljentäjä huokaili.

– Kaksi erä olimme hyviä, mutta sitten Kärpät sai momentumin. Olimme kuitenkin sitkeitä, ja otimme voiton, Tapparan kapteeni jatkoi.

Kärppien hurja takaa-ajo ei yllättänyt Peltolaa.

–Vastakkain ovat Liigan kaksi laadukkainta joukkuetta. Kaikki tietävät pelin hengen.

Mikä on nostanut Tapparan taisteluun mukana?

–Pienet asiat pelin sisällä. Pyritään pitämään hommat simppelinä, ja nyt on hyvä draivi päällä.

Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran torstaina Tampereella ja mahdollisesti lauantaina Oulussa, jonne tarjolla olisi legendaarinen game seven. Kärpille tarjoutuu Tampereella joka tapauksessa kolmas peräkkäinen ottelu katkaista finaalisarjan itselleen.

Kanada-malja eli tuttavallisemmin ”poika” kävi Oulussa, mutta nyt se matkaa takaisin Tampereelle.

"Varmasti viihdyttävä ottelu, mutta vain tulos ratkaisee. Joukkue osoitti jälleen kerran, että se ei anna periksi. "

Myytti vai fakta? Nyt myytistä alkaa totisesti muotoutua fakta. Ottelusarjan katkaiseminen on joukkueelle se kaikkein korkein vuori kiivettäväksi.

Jo voitoin 3–0 finaalisarjaa johtanut Kärpät on nyt hävinnyt kaksi peliä peräkkäin.

Joukkueiden päävalmentajat pitivät suurimmat tunnekuohunsa tyylikkäästi sisällään – jopa ilmeenkään värähtämättä.

– Vain maalit lasketaan. On ihan sama, miten ne syntyvät, Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi järkeili.

– Hommat jatkuvat. Heti tänä iltana Tampereella, hän jatkoi.

Kärppien päävalmentaja Mikko Manner piti pokkansa.

– Varmasti viihdyttävä ottelu, mutta vain tulos ratkaisee. Joukkue osoitti jälleen kerran, että se ei anna periksi. Tekemämme maalit antoivat uskoa ja voimaa, mutta se tärkein eli voitto jäi saavuttamatta, Manner alleviivasi.

– Tappara osoitti omaa luonnettaan.

" Kun päästää viisi maalia, on aina hankalaa. Ehkä Kärsivällisyys petti."

Tehot 1+2=3 saalistanut puolustaja Miika Koivisto ei selitellyt.

– Saimme alussa tilanteita, mutta Tappara puolusti tiiviisti. Ja sitten kun aloimme odotella, se iski, Koivisto kelasi.

– Mutta ajattelimme, että olemme ennenkin nousseet reilusta tappioasemasta, päätimme, että nousemme myös nyt. Saimme hallin mukaan, ja kolmannessa erässä oli kauhea draivi.

Koivisto korosti jääkiekkoilun ikitotuutta.

– Kun päästää viisi maalia, on aina hankalaa. Ehkä kärsivällisyys petti.

18-vuotias Jesse Koskenkorva pelasi uransa ensimmäisen pudotuspelin kovassa paikassa.

–Hieno paikka ja oli mukava pelata.

Valmennusjohdon ohjeet olivat yksinkertaiset ja suoraviivaiset.

– Manner sanoi aamulla, tee mitä ihan tahansa, mutta älä jännitä. Sanoi, että anna pelin viedä, eikä sen avauserän tekopaikan jälkeen tarvinnut yhtään jännittää, Koskenkorva totesi.

Jani Hakanpään puuttuminen alakerrasta on jättänyt puolustukseen ammottavan aukon. Kaksi viikkoa loukkaantumisen jälkeen täysillä Kärppien kanssa harjoitellut Aleksi Mäkelä on hyvä puolustaja, mutta 195-senttisen Hakanpään paikkaajaksi hänestä ei tämän yhden ottelun perusteella ole.