Pelicans, Kangasniemi ja Rekonen yhä nollalinjalla

Pelicans–KalPa 2–4

Lähtökohdat: Lahtelaisilla oli tehtynä viidessä edellispelissään vain viisi maalia, joista kaiken lisäksi neljässä yhdessä ottelussa Ässiä vastaan. KalPa purjehti Päijät-Hämeeseen seitsemän pelin pisteputkessa saalistettuaan sumassa peräti kuusi voittoa.

KalPa sentteri Joni Ikonen, 18, pelasi Lahdessa ensimmäisen kolmen tehopisteen (0+3) ottelunsa miesten sarjoissa. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Ratkaisu: Pelicansin nollaputkilaisilla oli mahdollisuus kääntää pelin kurssi 32. minuutilla, kun alimpana miehenä ollut Iikka Kangasniemi löysi värisyttävällä roikkusyötöllään läpiajoon purjehtineen Aleksi Rekosen. KalPa-vahti Denis Godla esti kaksikon tehopisteet torjunnallaan. Pelicans nukkui avauserän, jonka aikana KalPa livahti johtoon. Nousu tasoihinkaan ei pelastanut lahtelaisia, kun Juuso Riikola laukoi kuopiolaiset voittoon ylivoimaosumallaan ja Pelicansin puolustaja Libor Sulak tontuili itsensä suihkuun loppuminuuteilla pelikatkolla KalPan Mikko Nuutisen päähän lyömällä poikittaisella mailallaan.

1. erä: KalPa pääsi johtoon luvattoman halvalla, kun hyökkäyspään aloituksen Antti Tyrväiseltä voittanut Joni Ikonen sai kiekon viivaan Santeri Lukalle. Puolustajan veto meni selvästi maalin ohi, mutta kimposi toiselle puolelle maalia Janne Tavin viimeisteltäväksi. Tavi pääsi laukomaan liki tyhjään maaliin Pelicans-vahti Joona Voutilaisen liikuttua luvattoman hitaasti toiselle tolpalle. Pelicansin penkin takana nähtiin varmasti nopeasti, että koko ottelun valmistautuminen olisi haluttu ottaa täysin uusiksi. KalPan maalivahti Denis Godlalta vaadittiin avauserässä vain neljä torjuntaa.

2. erä: Pelicans sai rivinsä erätauolla hyvin järjestykseen, vaikka KalPa kävikin kahden maalin johdossa. Vieraiden kultakypäräinen puolustaja Mathew Maione nousi viivalta aloituskaarelle viimeistelemään rannelaukauksella. Pelicans kiri kosketusetäisyydelle puolustaja Casimir Jürgensin lämärikavennuksella.

3. erä: Lähtötilanteessa oltiin uudelleen runsaan 45 minuutin pelaamisen jälkeen, kun sopivasti Godlan edestä luistellut Artturi Toivola sai nimiinsä kimmokeosuman Libor Sulakin viivavadosta. Videotarkistuksessa maali hyväksyttiin, mutta jääkiekkoilun fiksuutta korostaen tilanteessa tarvittiin vielä KalPan haasto, josta maalivahdin häirintää ei löydetty. Juuso Riikola laukoi voittomaalin ylivoimalla Tommi Jokisen tekemän täydellisen maskin ansiosta. Pelicansin Stefan Lassen istui osuman aikana kaksiminuuttista kampituksesta. Janne Tavi ei pystynyt vielä ratkaisemaan peliä rangaistuslaukauksestaan ajassa 57.17, mutta oikeastaan ratkaisu oli nähty, koska rankkarin Tavin läpiajossa aiheuttanut Libor Sulak oli ottanut bonuksena 2+10 minuuttia lyötyään vaihtopenkin suuntaan mennessään KalPan Mikko Nuutista poikittaisella mailalla päähän.

Ottelun hahmo: Göteborgilaisesta Frölundasta KalPaan vuokrattu toisen polven liigapelaaja Joni Ikonen, 18, sai syöttöpisteen KalPan kolmesta ensimmäisestä maalista. Ensin hän voitti aloituksen hyökkäyspäässä Pelicansin Antti Tyrväiseltä. Toisessa osumassa Pelicansin Mikko Kousa ei saanut laidan vierellä Ikosta kuriin, jolloin espoolaissyntyisen 180-senttisen sentterin syöttö löysi Mathew Maionen avoimesta vetopaikasta. Kolmas syöttöpiste irtosi voittomaalista, jota leipoivat viivamiehinä Ikonen ja maalin laukonut Juuso Riikola.

Erikoista: Pelicansin kultakypärää kantoi 35 (17+18) tehopisteen Iikka Kangasniemi, joka oli kuitenkin hyytynyt YHDEKSÄN ottelun pisteettömään putkeen. Kangasniemen vuoden 2018 pörssilukemat olivat 18 ottelussa kootut 2+2. Hänen syyskautensa 2017 tilastoissa oli siis 35 pelissä 15+16 tehopistettä. Ilta-Sanomat uutisoi tammikuun lopussa Kangasniemen olevan ensi kaudella HIFK:n pelaaja. Sen jälkeen Kangasniemi oli pelannut kahdeksan pisteetöntä ottelua. Samalla hänen ottelukohtainen keskiarvonsa putosi liki 19 minuutista (18.41) 16 minuutin tuntumaan. Liki samaan aikaan Kangasniemen siirtouutisen aikaan Hämeen Sanomat kertoi Pelicansin Aleksi Rekosen edustavan ensi kaudella Ässiä. Rekonen (10+16) on lahtelaisseuran viidenneksi paras pistemies, mutta siirtouutisen jälkeen hänen yhdeksän ottelun pörssilukemansa olivat 0+1. Rekosen peliaika (14.53) on pudonnut uutisen jälkeen reilusti yli kaksi minuuttia ottelua kohti. MUTTA onko asia välttämättä niin mustavalkoinen, että toiseen seuraan sopimuksen tehnyt pelaaja ei saisi enää itsestään parastaan irti? Pelicansin sisäpiirilähteen mukaan jatkosopimuksesta kieltäytynyt pelaaja on Pasi Nurmisen ja Petri Matikaisen valmentamassa joukkueessa saman tien valmentajille kuin ilmaa.