”On kova suoritus Pelicansilta olla kuuden joukossa”

Runkosarjassa 14 maalia latonut Juhani Tyrväinen (etualalla) ylitti ensi kertaa liigakauden aikana kymmenen tehdyn maalin rajan. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Lahden Pelicans pääsee henkäisemään suoriuduttuaan vasta kolmannen kerran viimeisimpien 15 kauden aikana runkosarjassa kuuden parhaan joukkoon.

Lahtelaisten huiliviikko ennen JYPin kohtaamista puolivälierissä tuli todellakin tarpeeseen, sillä valmentaja Petri Matikainen huilautti päätöskierroksen panoksellisessa Mikkelin päätöspelissä hyökkääjistä Justin Hodgmania ja puolustajista pidempään sivussa olleita Mikko Kousaa ja Ben Bloodia.

- On kova suoritus Pelicansilta olla runkosarjassa kuuden joukossa, Matikainen hehkutti.

- Puolustimme kaksi erää hanakasti ja hyvin, mutta emme uskaltaneet hyökätä. Onneksi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan voitimme kolmannen erän.

Pelicansin pelastivat ykkösketjun sentteri Juhani Tyrväinen (2+1), laitahyökkääjät Vili Sopanen (0+2) ja Antti Erkinjuntti (0+2) sekä tällä kertaa rannelaukauksella maalin napauttamassa käynyt puolustaja Juha Leimu (1+0).

Mikkeliläisyleisöä Jukurien tappio ei tuntunut haittaavan yhtään. Jukurit oli Kalevankankaan kotipeliensä yleisökeskiarvolla 3800 sarjan kahdeksanneksi kiinnostavin kotijoukkue.

Päätöspelissä juhlittiin Marko Kauppisen, 37, ja Olli Sipiläisen, 39, uran päättymistä. Kauppinen kukitettiin jo ennen peliä. Sipiläinen lähetettiin kunniakierroksella ajassa 57.16 Jukurien aikalisän aikana. Katsomon lisäksi Sipiläisen hurrasivat eläkkeelle seisaaltaan myös Pelicansin pelaajat.

- Saimme järjestettyä lämmittävät läksiäiset. Muutenkin kausi oli joukkueeltani kunniakas, kehui Jukurien valmentaja Risto Dufva.

Amerikkalaishyökkääjä Zach Budish jatkaa Jukureissa myös ensi kauden. Jukurit käytti vuodenvaihteessa sopimuksessa olleen option jatkokaudesta, vaikkei asiaa olekaan julkistettu.