MM-näkökulma: Sehän oli kuin toisinto Sotshista – Leijonat tyrmäsi taas USA:n

NHL-näyttöjä pöytään. Harri Säteri on pelannut erinomaisen MM-turnauksen. Ilman NHL-sopimusta operoiva toijalainen on esiintynyt MM-kisojen parhaissa näyttöpaikoissa kiitettävästi. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Muistijälki Mustanmeren maisemista on tuore, vaikka Sotshin olympiaturnauksesta on ehtinyt vierähtää jo yli neljä vuotta.

Poikamaisen hento Patrick Kane kävelee vastaan Adlerin areenan uumenissa, kaljatölkki kourassa ja hieman poissaoleva ilme kasvoillaan. USA on jonkin verran aiemmin ottanut pronssipelissä pataan Suomelta tylyin 5–0-lukemin.

Se tulos saatetaan painaa Pohjois-Amerikassa perinteiseen tapaan villaisella – sillä ikiaikaisella verukkeella, että voittajat pelaavat vain voitosta, pronssipelit ovat tarpeettomia.

No, Tanskan Herningissä pelattiin tiistaina keskellä päivää nimenomaan voitosta, lohkovoitosta.

Siinä kamppailussa pieni ja sisukas Suomi oli suorastaan ylivoimainen. Leijonat latoi Jyske Bank Boxenin taululle tylyt 6–2 (2–0, 1–0, 3–2) -lukemat ja puristi pisterohmu Kanesta jälleen parhaan innon pois. USA:n tähti tuikki vasta, kun ottelu oli jo taputeltu.

Pointti 1: Ahon ajatusmaailma ja keinovalikoima. Turnauksen pistepörssin kärkeen hattutemppunsa myötä palannut Sebastian Aho (nyt 9+8) osoitti ottelun avausmaalillaan, että yllätyksellisyys on huippuhyökkääjälle iso ase. Ensin Aho yritti maalintekoa laukomalla todella pienestä kulmasta. Tuloksetta. Kiekko palautuui Carolinan hyökkäysvirtuoosille, ja toinen yritys sanoi toden – vaikka veto lähti maaliviivan takaa miinuskulmasta.

Osuma oli oululaiselle jo turnauksen seitsemäs.

Myös Leijonien toinen maali oli Ahon käsialaa – eikä sekään syntytavaltaan mikään "normimaali". Carolinan sisäisen pörssin kärki osui miltei sattumalta paikalle ja hyödynsi Markus Nutivaaran rumpukiekon, joka pomppasi päädystä yllättävästi maalin eteen. Nopea napautus ja kenttämestarin erikoisesta hölmistynyt Keith Kinkaid ei ehtinyt tehdä mitään.

Sattumasta ei tietenkään ole kyse. Vuonna 1997 syntynyt Aho vain toteutti 20 vuotta itseään vanhemman Stanley Cup -voittaja Ville Niemisen kiekkopuheenparteen nostamaa tosiasiaa, jossa puhutaan pizzeriasta ja maalinteosta.

Joka tapauksessa Aho oli alati vaarallinen hyökkäyspäässä. Myös USA:n avausjäähy vihellettiin Ahon oltua kiemurtelemassa vauhdilla ja taidolla hyökkäysalueelle. 

Hattutemppunsa Aho varmisti päätöserässä iskemällä loppulukemat 6–2 tyhjään maaliin.

Pointti 2: Ison kaukalon metkut. Vaikka USA:n joukkue on rakennettu kokonaan kapeiden kaukaloiden NHL-ammattilaisista, pienen askin isot nimet osaavat hyödyntää eurokaukaloiden "extra-tilan". 

Valotaululle asti osaaminen ei nyt siirtynyt, mutta ottelu ei ollut läheskään niin selvä kuin numeroiden valossa voisi päätellä. USA:n alku oli väkevääkin väkevämpi. Laukaukset olivat yhdeksän minuutin jälkeen 8–1 jenkeiille. 

Amerikkalaisten parhaat maalipaikat siunaantuivat Miika Koiviston jäähyn aikana.

Vaaralliseksi tiedetty Kane pyöritti yv-peliä taidokkaasti, mutta Suomen maalia vartioinut Harri Säteri ei ollut yllätettävissä. Täysin tehopisteittä pisterohmu ei nytkään jäänyt. Päätöserässä Kane sitten keräsi "pakolliset kiintiöpisteensä" kaventamalla ottelun tarkalla laukauksella 4–1:een ja pohjustamalla myös USA:n 5–2-maalin.

Pointti 3: Pelin tasapaino. Leijonat tuntuu llöytäneet soveliaan tavan pelata koviksi tiedettyjä pohjois-amerikkalaisia joukkueita vastaan. Pelaamisessa on sopivassa suhteessa eri rytmejä.

Parin viime vuoden arvoturnauksista tuttu pelin pakottaminen tiettyyn muottiin loistaa poissaolollaan. Nyt Suomi hyökkää paikan saatuaan nopeasti, mutta malttaa rytmittää pelaamista syötöillä omiin päin, jos suoriin hyökkäyksiin spurttaaminen ei ole mahdollista.

Kenttäpelin lisäksi tasapaino on löytynyt myös tolppien väliin. Kanadan nurin torjunut Harri Säteri oli vahva myös USA-ottelussa. Ilman NHL-sopimusta operoiva toijalainen (nykyinen Akaa, toim. huom.) on esiintynyt MM-kisojen parhaissa näyttöpaikoissa kiitettävästi.

Oho: Yhdysvaltojen joukkue esiintyi tässäkin ottelussa ruusukeet rinnassaan osoittaakseen kunnioitusta Kanadan bussiturmassa menehtyneille juniorikiekkoilijoille. Humboldt Broncosin huhtikuinen tragedia järkytti koko kiekkoilevaa maailmaa. Kuukaudessa turman uhrien omaisille on kerätty lahjoitusvaroja peräti 15 miljoonaa dollaria.