Mikael Kotkaniemi: Tammikuun jälkeen aloimme pelata loistavaa jääkiekkoa

Mikael Kotkaniemen perheessä riittää kolmen kuukauden päästä vielä jännitettävää, sillä hänen poikansa Jesperi kuuluu juhannuksena pidettävän NHL-draftin kuumiin nimiin. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Kun Kärppien ja Ässien välinen viides kohtaminen oli päättynyt ja Kärppien jatkopaikka varmistunut, molempien joukkueiden valmentajat osoittivat oikeanlaista johtajuutta ja vastustajan kunnioitusta.

– Kesäloma on nyt tosiasia. Isot ja hienot onnittelut hienolle organisaatiolle ja hienolle valmennukselle. Jääkiekko on sekä maalinteko- että maalinestopeli. Vain tässä viidennessä pelissä maalinesto ei onnistunut, Ässien päävalmentaja Mikael Kotkaniemi avasi.

– Tammikuun jälkeen saimme käännettyä suunnan positiiviseksi ja aloimme pelata loistavaa jääkiekkoa, mutta tämän viiimeisen pelin alla huoltajan kuolema ja kolmen pelaajan putoaminen olivat meille liikaa. Ja olihan Kärpillä myös tekopaikoissaan onneakin, Kotkaniemi jatkoi.

Kärppien päävalmentaja Mikko Manner komppasi Kotkaniemeä.

– Olimme toki onnekkaitakin, kun pääsimme heti alussa karkumatkalle. Oli myös hyvä, että jäälle saatiin tuoreita jalkoja. Pääsimme aidosti nauttimaan itse pelistä, Manner kommentoi.

"Kukkonen on nyt 36-vuotias ja pelasi ensimmäiset pudotuspelinsä SM-liigassa keväällä 2001 Jokereita vastaan. Illan ottelu tässä hengessä oli Kukkoselle uran sadas, mistä hänelle ojennettiin  onnitteluiksi kukkapuska."

Myös Kärppien kapteeni Lasse Kukkonen antoi vastustajalle krediittiä.

– Tämä oli kova sarja, ja me kasvoimme sen edetessä. Hienoja yksilöllisiä kasvatutarinoita, kuten muun muassa Taneli Siikaluoma, Taneli Ronkainen, Jasse Ikonen ja Juha Koivisto osoittivat, Kukkonen kiittteli.

– Iso kunnia Ässille hyvästä taistelusta, alleviivasi Kukkonen, joka ohjasi toisessa erässä ylivoimalla Shaun Heshkan siniviivakudin Andreas Bernardin ohi. Se oli Kärppien 4–0-johtomaali ja lopullinen niitti jatkopaikalle.

Kukkonen on nyt 36-vuotias ja pelasi ensimmäiset pudotuspelinsä SM-liigassa keväällä 2001 Jokereita vastaan. Illan ottelu tässä hengessä oli Kukkoselle uran sadas, mistä hänelle ojennettiin onnitteluiksi kukkapuska.

– Iso kiitollisuuden tunne siitä, että näitä pelejä on saanut pelata näin paljon.

Kärppien vastustaja välierissä ei vielä ole selvillä. Onko se KalPa, SaiPa, JYP vai HIFK?

– Nyt taas vähän treenataan, ja sitten kun vastustaja selviää, aletaan viritellä tiistaiksi kotipeliin konetta.

"Vähän kaksijakoinen ottelu, koska Ässät hyökkäsi kolmannessa erässä todella hyvin. Nämä ovat tosi hienoja pelejä ja arvokkaita kokemuksia."

Kärppien parhaimmistoon kuulunut maalivahti Veini Vehviläinen torjui maagisella tavalla Ville Korhosen kaksi tuhanne taalan maalintekoyritystä.

– Kunhan yritin pistää vähän romua eteen, Vehviläinen kevensi.

– Kaukalossa oli tunnetta, ja joukkue puolusti edessä hyvin. Vähän kaksijakoinen ottelu, koska Ässät hyökkäsi kolmannessa erässä todella hyvin. Nämä ovat tosi hienoja pelejä ja arvokkaita kokemuksia, Kärppien ykkösvahdiksi jälleen noussut Vehviläinen korosti.

Vehviläinen torjui ottelussa yhteensä 27 kertaa, joista 13 tapahtui päätöserässä.