Lukon jättänyt Lähteenmäki viimeistelee kuin viimeistä päivää

KooKoo-Ässät 1-4

1. erä: KooKoon Siim Liivik avasi kauden maalitilinsä lakaistuaan Niko Tuhkasen laukauksen jälkeisen irtokiekon maaliviivan yli. Isäntien virhe puolustussinisellään avasi Sami Lähteenmäelle avopaikan tasoitukseen rannelaukauksella.

Sami Lähteenmäki nauttii pelaamisesta Ässissä aivan eri tavalla kuin kahden vuoden keikalla Lukossa. Kuva: Europhoto/Jukka Rautio

2. erä: Lähteenmäki tuplasi illan maalimääränsä toisen erän avausvaihdossa. Kun vielä Jesperi Kotkaniemi hyödynsi isäntien Anrei Hakulisen kompuroinnin painellen läpiajoon ja viimeistelemään näyttävällä rystylaukauksella harhautuksen jälkeen, pääsi Pata päätöserään tukevassa kahden maalin johdossa. Andreas Bernard Ässien maalilla joutui ennen kaikkea peittämään useamman isäntien ohjausyrityksen maalilta räväkästä sivuttaissyötöstä. Ässien sankareihin kuuluivat alivoimalla ja sen jatkeeksi kaksi minuuttia ja 25 sekuntia kestäneen vaihdon vetäneet puolustajat Niko Peltola ja Jere Seppälä.

3. erä: Vieraspelien liiallisen jäähyilynsä kuriin saanut Ässät jäädytti pelinsä voiton arvoisesti. Viime kaudella Lukossa 12 maalia viimeistellyt Lähteenmäki nosti alkukauden maalimääränsä jo seitsemään saatuaan hattutempun kokoon neljä sekuntia ennen summeria.

Ratkaisu: Ässät viimeisteli KooKoota varmemmin saatuaan isäntien järkyttävistä puolustusvirheistä liian maukkaita tekopaikkoja.

OHO: Viime kaudella vain kuusi ottelua KHL:ssä kiekkoillut hyökkääjä Eetu Pöysti palasi kaukaloon KooKoo-debyytissään, loukkaantui toisessa erässä, mutta palasi kouvolalaisfanien suureksi helpotukseksi kolmanteen erään.