Lukko ja Kärpät tarjosivat vauhti-ilottelun – Mäenalasen maali ratkaisi

Lukko ja Kärpät (Arttu Ilomäki ja Jari Sailio) tarjosivat 3315-päiselle yleisölle ja nelijäseniselle tuomaristolle nähtävää koko illan ajaksi. Oululaisten Sailio sähköisti avauserässä hetkeksi koko Äijänsuon tintattuaan Lukon Toni Suurosta nyrkillä naamaan. Kuva: Juha Sinisalo

Lukko–Kärpät 1–2 (1–1, 0–0, 0–1)

Ratkaisu: Torstain huippuottelu oli kahden vahvassa vireessä liitävän joukkueen sähköinen selvittely – ja samalla klassinen maalin peli.
Ensimmäiset 50 minuuttia paahdettiin vauhti-ilottelun ja vaarallisten tilanteiden merkeissä, mutta vain kaksi osumaa tuottaen. Niinpä vajaat 8 minuuttia ennen päätöserän summeria nähty Saku Mäenalasen maalin arvo oli massiivinen. Lukko loihti toki loppukirin, mutta tuloksena oli kauden ensimmäinen kotitappio raumalaisille.

Lähtökohta: Kärkikamppailun puntit olivat kuormituksen osalta tasan, sillä molemmat pelasivat toisena peräkkäisenä päivänä – ja sekä sinikeltaisten että vierailija Kärppien fyysistä kuormaa kevensivät keskiviikon voitokkaat vierasottelut.
HPK:n kaatanut Lukko lähti otteluunsa neljän ottelun voittoputkessa ja kivikova kotisaldo tukenaan. Äijänsuon maaliero oli ennen oululaisten vierailua sinikeltaisittain säkenöivä: 18–4.
Kärpillä jonossa oli kolme peräkkäistä voittoa, ja etenkin ykkösketjun laituripari Julius Junttila–Charles Bertrand on ollut viime kierroksilla tulikuuma kaksikko.

1. erä: Lukon avausmaali oli kuin oppikirjasta. Toni Koivisto toi kiekon hyökkäysalueelle sisään, tarjosi tarkan poikittaissyötön toiselle laidalle Ville Vahalahdelle, jonka laukauksesta kimmonneesta reboundista Joakim Hilldingillä oli helppo työ siirtää irtokiekko Jussi Rynnäksen ohi.

Raumalaisten 2–0-johto-osuma oli lähellä, kun Jere Friberg pääsi alivoimalla yksin läpi. Perään sännännyt Bertrand pääsi kuitenkin häiritsemään laitilalaista niin paljon, että Rynnäs torjui puolivillaiseksi jääneen vedon. Ranskalaislaituri nappasi irtokiekon itselleen ja käynnisti hyökkäyksen, jonka päätteeksi Junttila kiitti lepsua maalineduspelaamista ja tasoitti 1–1:een.

Erä toi myös omat kasvo-osumansa molempien joukkueiden leukaperiin.
Ensin Rony Ahosen maila kohosi vaarattomassa tilanteessa kärppäsentteri Mikael Ruohomaan kasvoihin. Muutamia minuutteja myöhemmin tunnelma sähköistyi Kärppien eli Jari Sailion kiskaistua Toni Suurosta nyrkillä naamaan.
Rouheaotteisen riihimäkeläisvahvistuksen otteet nostivat tunnelman sähköiseksi sekä raumalaisvaihtopenkillä että –katsomossa.

2. erä: Lukon ykkönen loihti terävän vastahyökkäyksen, mutta Vahalahden loistotarjoilu jäi hyödyntämättä, kun hyökkäykseen noussut Simo-Pekka Riikola kiskaisi kutinsa suoraan Rynnäksen logoon. Yritys oli enemmän peruspakin ratkaisu kuin maaliahneen snaipperin viiltävä viimeistely.

Kärppien ykkönen oli alati näkyvä, mutta erän vaarallisin oululaispaikka osui yleisön hampaissa olleelle Sailiolle. Liigan maalivahtitilaston kärkimies Kaapo Kähkönen pysäytti Sailion yrityksen varmasti.

Lukko pääsi ylivoimalle erän lopussa, kun kentän liukasliikkeisin oululainen eli Junttila koukki illan öljytyimmillä raumalaisterillä kiitäneen Toni Koiviston nurin. Pakkopeli ei tuonut tulosta.

3. erä: Saku Mäenalasen päätöserän osuma (52.04) hyväksyttiin maaliksi videotarkistuksen jälkeen. Päätuomari oli toki tilanteessa niin hyvin sijoittuneena, että kyse tosiaankin oli lähinnä tarkistuksesta.
Kiekko kimpoili Kaapo Kähkösen torjunnan ja sekavan tilanteen jälkeen korkeuksista maaliviivalle – ja myös inasen sen yli.

Normaalisti päätösminuuttien kiri kääntää pelin vääjäämättä takaa-ajon hallinnaksi. Nyt kaasua painoivat kummatkin joukkueet. Viimeiset kahdeksan minuuttia mentiin päästä päähän kuin Fast and furious –elokuvissa.

Bertrand pääsi karkuun Lukon Janne Niskalalta, mutta maalivahtitilaston ykkösnimi Kaapo Kähkönen venytti oikean patjansa harhautusyrityksen eteen. Tätäkin tilannetta kelailtiin kuvatallenteelta, mutta kiekko ei milloinkaan ylittänyt viivaa.

Ottelun hahmo: Loistovireinen Bertrand ei saanut ottelussa yhtään tehopistettä, mutta hänen käsialaansa oli ottelun oleellisin yksittäinen puolustussuoritus. Toki Bertrand oli silti jokseenkin joka vaihdossaan vaarallinen. Ratkaisijahahmon arvoiseksi ranskalainen kuitenkin kohosi avauserän takakarvauksellaan, jolla vauhtikone tyrehdytti Fribergin vauhdin ja esti samalla likipitäen varman 2–0-osuman.

Kommentti: Mikko Manner, Kärpät: "Voittoon tarvittiin onneakin. Sitkeys, iso sydän ja huippumaalivahti Jussi Rynnäs olivat lopulta ne tekijät, jotka ratkaisivat kahden kovakuntoisen joukkueen taistelun meille."

Erikoista: Lukko tiedotti ottelun aikana tehneensä Eetu Koivistoisen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.