Kova kolaus Sportin haaveille

 

Ei millään. Sportin tehottomuus on tehnyt päävalmentaja Tomek Valtosen neuvottomaksi. Kuva: Jukka Rautio

Torstai-ilta taisi olla kohtalokas Sportin pudotuspelihaaveille.

Tehoton vaasalaisjoukkue kärsi jo seitsemännen peräkkäisen tappionsa ja jäi peräti seitsemän pisteen päähän kymmenenneksi nousseesta Ilveksestä.

On erittäin epätodennäköistä, että Sport pystyy ajamaan tämän eron kiinni päätöskierroksilla.

Sport on tuskaillut jo lähes 200 minuuttia ilman maalin maalia.

Kirous jatkui Rinkelinmäellä, vaikka tekopaikkoja riitti varsinkin avauserässä. HPK-vahti Emil Larmi koppasi silloin peräti 18 torjuntaa.

Kun Janne Lahti iski HPK:n 2–0-johtoon heti toisen erän alussa, vaasalaisten päät painuivat. Näin HPK pääsi rallattelemaan 3–0-voittoon.

Päävalmentaja Tomek Valtonen on painottanut useassa yhteydessä, ettei Sport anna koskaan periksi. Nyt selät suoristuivat – ja usko loppui.

– Kun lumipallo alkaa pyöriä väärään suuntaan, sitä kierrettä on hyvin vaikea saada poikki, Valtonen myönsi.

Sport vaikutti pitkään varmalta pudotuspelijoukkueelta, mutta käyrä kääntyi jyrkkään laskuun kohtalokkaalla hetkellä. Nyt joukkue kaipaisi tulosta tekevää johtajaa, mutta kukaan ei ole ilmoittautunut tähän rooliin.

– Kaikki tietävät, että maalit tuovat energiaa tässä lajissa. Nyt niitä ei synny kirveelläkään, Valtonen manasi.

Rinkelinmäestä on tullut taas tällä kaudella vastustajien kammoksuma hornankattila. HPK on voittanut oman yleisönsä edessä jo yhdeksän ottelua peräkkäin.

Tuoreimmasta kotitappiosta on kulunut jo kohta kaksi kuukautta. KalPa vei täyden potin 7. tammikuuta.

HPK on koko SM-liigan paras kotijoukkue 2,18 pisteen keskiarvolla.

Hieno kausi tuo hämeenlinnalaisjoukkueelle suurella todennäköisyydellä suoran puolivälieräpaikan, mutta himoittu kotietu on karkaamassa käsistä.

Se ei ole mikään ihme, sillä takaa noussut JYP on pelannut joulutauon jälkeen häikäisevästi.

HPK:n valmentaja Antti Pennanen muokkasi kokoonpanoansa melkoisesti löytääkseen lisää vaihtoehtoja loppusuoralle ja pitääkseen kaikki hereillä. Luottopuolustaja Mathias Porseland oli sivussa vatsataudin takia.

Pennanen tietää, että menestys vaatii kaikilta pelaajilta huippupanoksen ja sataprosenttisen sitoutumisen.

HPK lähtee jokerina liigakauden loppusuoralle.