KooKoon kaudelle sinetti Kalevankankaalla

Kauden 11. loppuunmyyty Kalevankankaan katsojajoukko todisti Jukurien ja KooKoon naapurusväännössä kauden ensimmäistä kotivoittoa.

Jukurien voittolukemat 4-2 tarkoittivat samalla KooKoon teoreettistenkin pudotuspelihaaveiden hautautumista. KooKoo voi teoriassa nousta vielä 76 pisteeseen Ilveksen rinnalle, mutta tamperelaiset pysyisivät silti edellä enemmillä kolmen pisteen voitoillaan.

- Torstaina Ässiä vastaan meillä oli vielä oljenkorsi. Tänään suoritus jäi piippuun. Jukurit ja koko Mikkeli oli erittäin latautunut ja ansaitsi voittonsa, kiteytti KooKoon valmentaja Tuomas Tuokkola ja poistui takavasemmalle.

KooKoon kevätkiri hyytyi matkapeleissä. Seitsemästä viimeisimmästä vierasottelustaan kouvolalaiset saivat vain kaksi tappiopistettä.

Jukurien voittotahdin takoivat avauserässä kauden kahdeksannen maalinsa tehnyt raumalaiskasvatti Joonas Kalliola ja ylivoimalla osunut Zach Budish, jolle maali oli 14:s. Syöttöpisteen molempiin maaleihin kirjautti puolustaja Teemu Suhonen.

Voittomaali oli Jukureista ensimmäisenä 15 osumaa täyteen saaneen Miika Roineen käsialaa toisen erän lopulla.

- Meillähän on edellytykset playoffeihin menoon, jos tällaisia kolmen pisteen voittoja tulee lisää. Tämä oli hyvä suoritus joukkueelta painepaikassa. Nopea maali 1-0:aan ja ripeä osuma 2-0:aan vapauttivat peliämme, kiitteli Jukurien pomo Risto Dufva.