Kemppainen teki Leijonien maalit – Tanska kaatoi Suomen Lappeenrannassa

Tiukka aloitusvääntö. Joonas Kempainen ja.Peter Regin (vas.) vääntävät kiekosta kaikin voimin, eikä, Morten Madsenin ja Miika Koivistonkaan voi väittää vain seisoskelevan. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Leijonien "oululaisosasto" voi alkaa vähitellen kaivella vaatekaapeistaan lyhythihaisia paitoja ja muuta kevyempää asustusta. Kevään MM-kisat pelataan Pariisissa, ja toukokuussa niillä leveysasteilla ei toppapukuja tarvita.

KHL:ssä tämän kauden pelanneet ex-Kärpät Miro Aaltonen ja Joonas Kemppainen ovat olleet – syksyn surkeasti sujunut World Cup mukaan laskien – jääkiekkomaajoukkueen tämän kauden tehokkaimmat sentterit. Lauantaina Lappeenrannassa oli Kemppaisen vuoro onnistua, kun Suomi ja Tanska tahkosivat 60 minuuttia tasatahtia.

Kemppainen viimeisteli varsinaisella peliajalla Suomen molemmat maalit, kun Suomi joutui nöyrtymään jatkoerässä 3–4 (0–1, 1–0, 1–1, 0–1).

Kemppainen ei erityisemmin tuuletellut osumiaan, eikä ilo ollut ylimmillään ottelun jälkeenkään.

– Oli aika nihkeä peli meiltä, varsinkin avauserä oli tahmea, Kemppainen pohti Ylen haastattelussa.

Suomi joutui avauserässä takaa-ajajaksi, kun Tanska hyödynsi ensimmäisen ylivoimansa. Jokereista tuttu puolustaja Jesper B. Jensen lähetti pelivälineen Juha Metsolan vartioimalle maalille, ja Morten Madsen ohjasi kiekon verkkoon. Osumasta syöttöpisteen sai myös Peter Regin, joka Jensenin tavoin edustaa seuratasolla KHL:n suomalaisseuraa.

Suomi ei saanut peliään missään vaiheessa erityisen hyvin uomiinsa. Varsinkin lähdöt omasta päästä ontuivat.

– Oli meiltä nousujohteinen peli, mutta ei ihan riittänyt voittoon asti, Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki pohti ottelun jälkeen.

– Tanska oli erittäin valmis peliin. Toinen erä oli jo parempaa, kolmas erä oli jo suht valmista viisikkopeliä, mutta emme saaneet paikoista maaleja, Marjamäki tiivisti.

Metsolalle kertyi avauserässä yhdeksän torjuntaa, kun Tanskan Sebastian Dahmin ei tarvinnut torjua kuin kuusi laukausta. Toisen erän jälkeen torjunnat olivat sentään tasan (13–13), samoin maalit, kun Kemppainen onnistui heti toisen erän alkajaisiki Pekka Jormakan esityöstä.

Ottelun toinen erä oli 20-minuuttisista ainoa, jonka voi sanoa olleen Leijonien heiniä. Avaus- ja päätöserissä sekä ratkaisun tuoneella 3 vs. 3 -jatkoerässä punapaitainen Tanska oli hallitseva ja aloitteellinen osapuoli.

Leirityksessä oleville leijonapelaajille alkoi ottelun jälkeen parin päivän pääsiäisloma. Joukkue kokoontuu uudestaan maanantaina, mutta vielä tuoreeltaan ottelun jälkeen Marjamäki ei paljastanut, miten nykyistä ryhmää karsitaan – vai karsitaanko.

– Pari-kolme pelaajaa tulee mukaan ensi viikolla, maanantaina katsomme sitten, ketkä ovat mukana. Kyllä tässä ajan hermolla olemme. Seuraamme koko ajan tilannetta, Marjamäki sanoi.

Lisää aiheesta