JYPissä alkavat jo maaliennätykset paukkua

Jukurit-JYP 0-3

Lähtökohdat: Jotain Liigassa on sentään kuin 1980-luvulla. Jukurien ja Jypin kohtaamisissa ei ole tarvinnut ennustajan lahjoja voittajan arvaamiseksi. Kaksikon seitsemän edellistä liigakohtaamista olivat menneet voitoissa jyväskyläläisille 6-1 yhteismaalein 17-8. JYP kävi jo kertaalleen tällä kaudella voittamassa Kalevankankaalla maalein 3-1. Kun JYPiltä puuttuivat loukkaantuneet Joonas Nättinen ja Mikko Kalteva, olisi Jukureilta vaadittu yhtä suureen tehopisteiden puuttumiseen joukkueen alkukauden neljä parasta pistemiestä.

JYPin Robert Rooban yhden kauden maaliennätys on nyt kuusi osumaa. Kuva: Europhoto/Jukka Rautio

1. erä: Vieraiden laitahyökkääjät Micke Saari ja Robert Rooba viimeistelivät osuman mieheen irtokiekoista maalivahdin alueelta. Saari avasi kauden pistetilinsä, mutta 24-vuotiaalle Rooballe osuma oli jo kauden kuudes. Se on tallinnalaissyntyisen pelurin yhden kauden ennätys. Kolme kautta sitten Rooba viimeisteli Bluesissa viisi maalia 48 ottelussa. Nyt yhtä parempaan lukumäärään riitti kauden 11. ottelu. Erä oli kiistatta yhtä maalia. Isännillä oli yksi laukaus siniviivaa lähempää JYPin maalia. Laukaisukartta kertoi avauserän vedoiksi 6-20.

2. erä: Erätauolla tapahtui jotain. Pelin suunta ei kääntynyt. Se oli yhä kaupungin keskustaan päin, kun Jukurit tilastoi laukaukset nimiinsä 19-12. Ja ylivoimaa joukkueilla oli erässä saman verran, kaksi minuuttia molemmilla. Zach Budishin videotarkistuksen vaatinutta laukausta lähemmäs maalintekoa kotijoukkue ei päässyt.

3. erä: Vauhtia pelistä ei puuttunut ja isänniltäkään yritystä. Erän alkupuolella mentiin viidettä minuuttia ilman pelikatkoa. Juha-Pekka Hytönen napautti aloituskaarella aikaa saadessaan ylivoimamaalin (0-3), jonka jälkeen edes kolme peräkkäistä ylivoimaa eivät riittäneet pelastamaan mikkeliläisiä.

Ratkaisu: JYPin nimekkään joukkueen syysvire on liikaa Jukureille, vaikka mikkeliläiset onnistuisivat taistelemaan kuten tämän pelin jälkimmäiset erät. Jukurien käskyttäjä Risto Dufvan sanoin JYPin kyydissä pysyvät voivat pelata Suomen mestaruudesta.

Ottelun hahmo: Kotikaukaloonsa palannut JYPin mikkeliläinen laitahyökkääjä Jerry Turkulainen oli lennokkuudessaan omaa luokkaansa. Jo viime kausi (9+17) oli läpilyönti 170-senttiselle hyökkääjälle. Turkulainen ei tehopisteillään 2+6 Jypin tähtikaartissa erotu, mutta plusmiinuksellaan 11-2 (+9) erottuu.

Erikoista: JYP ei ole kuudennenkaan vierasottelun jälkeen lähtenyt tällä kaudella kotimatkalle pisteettä. Risto Dufva sai kokoon 600 ottelua vastuuvalmentajana, liigakaukaloiden viidentenä käskyttäjänä. Aktiivivalmentajista edellä menevät Jukka Rautakorpi ja viisi ottelua Dufvaa kokeneempana Pekka Virta. Tilastoon ottelut lasketaan seuran vastuuvalmentajakseen tiedottaman luotsin sarakkeeseen, vaikka tämä olisi toimitsijakiellossa.