Jukurit niisti voiton Savon derbystä - "Meillä oli kiihtyvä ottelu"

KalPa-Jukurit 2-3 vl
 
Ratkaisu: Jukurit pelasi nousujohteisen kamppailun, vaikka ennätti olla välillä pahastikin helisemässä. Illan mikkeliläishahmoksi nousi HIFK-apu Mika Partanen, joka keräsi 1+1 tehot ja laukoi voittomaalikisan ainoan osuman.
 
Lähtökohta: Viime kaudella Savon herruuden niukasti Jukureille hävinneellä KalPalla oli mahdollisuus poimia tämä pokaali talteen jo ennen helmikuussa pelattavaa kauden viimeistä keskinäistä kohtaamista, kun se oli voittanut kolme neljästä edellisestä kamppailusta. Tärkeistä pisteistä pelattiin toki myös, kun KalPa kärkkyy vielä suoraa puolivälieräpaikkaa, Jukurit puolestaan pyrkii roikkumaan yhä hentoisemmaksi käyvässä oljenkorressa pudotuspelien ensimmäisen kierroksen suhteen.
 
1. erä: Joukkueiden keskinäisten kohtaamisten lyhyt liigahistoria huomioon ottaen oli ihan perusteltua olettaa vähämaalista kamppailua, mutta avauserä näytti ihan toisenslaista suuntaa. KalPa hallitsi alkuminuutteja ja kapteeni Tommi Jokinen uitti terävän suorahyökkäyksen päätteeksi Sami Rajaniemen längistä 1-0. Jukuripuolustuksessa 600 liigaottelun rajaa lähestyvältä hyökkääjältä tylyä oppia sai 16-vuotias Mikko Kokkonen, jonka Jokinen tilanteessa kiersi. Kokkosella itsellään oli myöhemmin erässä parikin maalipaikkaa, mutta uran ensimmäinen liigamaali jäi tässä vaiheessa haaveeksi.
Jukureiden tasoitus syntyi joukkueen ensimmäisestä laadukkaasta hyökkäyksestä. Turo Asplund jakoi keskikaistalle Antti Jaatiselle, seurasi tämän kutia seuranneen paluukiekon ja vippasi kiekon rystyltä rysään vain reilu minuutti KalPan johtomaalin jälkeen. Tästä ei kello kulkenut kuitenkaan kuin kaksi ja puoli minuuttia, kun KalPa karkasi uudelleen johtoon Sami Mutasen maalilla. KalPa hallitsi vauhdikasta erää, mutta kamppailun edetessä Jukuritkin alkoi saada jossain määrin hyökkäysjuonesta kiinni.
 
2. erä: KalPa pääsi erän alkuun ylivoimalle Ilmari Pitkäsen estämisrangaistuksen myötä ja oli muutenkin pelin päällä, mutta ei pystynyt lisämaaleihin. Sitten iski kuin tyhjästä HIFK-laina Mika Partanen. Zach Budish työnsi aloituksesta pomppivan kiekon Partaselle, joka kesytti sen ja takoi tolpan viereen 2-2 -tasoituksen. Enempää osumia erässä ei nähty, vaikka esimerkiksi Balasz Sebokilla ja Alexandre Texier'lla olisi ollut kelpo tontit viedä kotijoukkuee uudelleen johtoon.
 
3. erä: Kolmas erä oli vierasjoukkueelta pelillisesti paras, eikä KalPa saanut hyökkäysmyllyään pyörimään. Sami Rajaniemelle kirjattiin vain kaksi torjuntaa, kun Denis Godla joutui kiekon tielle seitsemän kertaa. Jukuripakki Ville Hyvärisen kaksiminuuttinen jäi erän ainoaksi tilastomerkinnäksi.
 
Jatkoaika: Jatkoajalla Jukurit pysyi tiiviisti kiekossa, mutta maalipaikkojen rakentaminen oli puolin ja toisin kortilla. Välillä touhussa oli voittomaalikisan odottelun maku. KalPa ei päässyt laukomaan jatkoajalla kertaakaan, Jukurit kirjautti viisi kutia.

Oho: Joukkueet kohtasivat kauden avauskierroksella syyskuun alusta. Sen kamppailun seitsemästä Jukureiden puolustajasta oli tänään kokoonpanossa vain kolme: Teemu Suhonen, Antti Jaatinen ja Mikko Kokkonen. Hannu Pikkarainen ja Henri Auvinen ovat vaihtaneet maisemaa, Samuli Piipponen oli loukkaantuneena ja Valtteri Hietanen uransa ensimmäisessä pelikiellossa. 20-vuotias Jukureiden A-nuorten kapteeni Aku Alho pelasi uransa ensimmäisen miesten pelin.
 
Erikoista: Jukurivalmennus teki jatkoajan lopulla pelimiehen ratkaisun. Kun kellossa oli 3,3 sekuntia ja aloitus hyökkäyspäässä, vedettiin Sami Rajaniemi pois tolppien välistä. Zach Budish voitti aloituksen, Teemu Suhonen jatkoi kelpo maalipaikkaan Miika Roineelle, mutta Roineen kuti oli melkoinen hehtaaripyssy.

Kommentti: - Meillä oli kiihtyvä ottelu. Oltiin osin vaikeuksissa vastustajan päätypelaamisen kanssa, mutta pystyttiin kuitenkin vastahyökkäämään laadukkaasti, Jukureiden kakkosvalmentaja Ville Nieminen summasi iltapuhteen.