Joonas Rask: viisi maalia oli meille tärkeä asia

Joonas Rask teki HIFK:n viidennen maalin. Kuva Europhoto/Jukka Rautio.

HIFK:n viidennen maalin tehnyt Joonas Rask oli tietysti hyvin tyytyväinen pelin jälkeen.

- Tämä on paljon myös itseluottamuspeli. Hienoa, että saimme viisi maalia, ja jokaisella oli vielä eri tekijänsä. Se merkitsee hyvää viidelle pelaajalle, hän sanoi.

Rask teki itse kauden toisen maalinsa, kun löi KooKoon maalivahti Samu Perhosen pudottaman kiekon sisään. Se oli todellinen pikamaali, sillä HIFK oli saanut edellisen vain 18 sekuntia aikaisemmin. Tuo maali todella tappoi pelin.

- Tämä oli meille iso voitto. Maalintekomme on tökkinyt, mutta nyt olimme todella teräviä. Isossa kuvassa ongelmamme on juuri ollut tuo maalien tekeminen, vaikka pari huonoakin ottelua on mahtunut mukaan. Kun nyt onnistuimme, niin toivottavasti tämä merkitsee hyvää jatkolle. Nyt on kuitenkin vasta ihan alkukausi, hän jatkoi.

Peli onkin vielä kaikkea muuta kuin valmista.

- Nyt olimme huonoja toisessa erässä. Hyökkääjät eivät tarpeeksi auttaneet puolustajia. Ensimmäinen oli ihan hyvä, ja kolmannessa saimme pelin kulkemaan hyvin.

Joukkue matkustaa jo huomenna illalla Puolaan, jossa on merkityksetön CHL-ottelu Krakovassa.

- Jatkoon emme enää voi mennä, mutta peliämme voimme aina parantaa. Siksi tuokin ottelu on tärkeä, Rask jatkoi.