Jere Karjalainen ratkaisi Tampereen tiistaiklassikon jatkoajan läpiajomaalillaan

Ratkaisu

SaiPa oli koko jatkoajan melkoisessa pesukoneessa, ja Tapparan maali roikkui ilmassa alusta lähtien. Koko varsinaisen peliajan ottelua hallinneen isäntäjoukkueen 3-2-voitto oli lopulta ansaittu.

Lähtökohdat

Sarjassa kolmantena pisteen jäljessä sarjakakkosta TPS:ää pelaava Tappara sai joulutaukoa edeltävän kierroksen ottelussa vastaansa tiukasti suorasta pudotuspelipaikasta kamppailevan SaiPan.

Tapparan kuuden ottelun mittainen pisteputki katkesi perjantaina Vaasassa, SaiPalla puolestaan oli allaan kahden ottelun orastava tappioputki.

1. erä

Ensimmäisessä erässä pelikuva oli se, että Tappara hallitsi kenttätapahtumia, mutta ei päässyt paria kertaa lukuunottamatta parhaan sektorin maalipaikoille.

Erän ainoan maalin iskikin lopulta vierailija, kun Topi Nättinen pääsi iskemään kauden seitsemännen osumansa ex-tappara Elmeri Kaksosen syötöstä parisen minuuttia ennen erän päätöstä.

2. erä

Toisen erän pelinkuva oli kokolailla samanlainen kuin ensimmäisenkin. Tappara hallitsi kenttätapahtumia, mutta maaleja eivät kirvesrinnat saaneet aikaan.

Ensimmäisen reilun yhdeksäntoista minuutin parhaat maalipaikat syntyivätkin lappeenrantalaisjoukkueelle.

Valtteri Virkkunen pääsi ohjaamaan Eetu Kosken lähettämän syötön aivan yksin Tappara-maalin edestä, mutta Dominik Hrachovina oli tilanteessa hereillä.

Paria minuuttia myöhemmin Roy Radke oli nokikkain Hrachovinan kanssa, mutta tšekkivahti veti jälleen pidemmän korren.

Vain parikymmentä sekuntia ennen erän päätöstä Tappara-kapteeni Jukka Peltola pääsi purjehtimaan SaiPa-puolustuksen läpi maalille ja harhautti SaiPa-vahti Frans Tuohimaan, mutta tyhjän maalin sijasta ratkaisuyritys kimposi tolpasta takaisin kentälle.

3. erä

Päätöserä alkoi rajulla kirvesrintojen rynnistyksellä. Ensimmäiset minuutit kestäneen myllytyksen päätteeksi Anssi Löfman määrättiin istumaan kaksiminuuttista kiinnipitämisestä.

Tappara käytti ottelun toisen ylivoimansa hyödykseen ja tasoitti ottelun lukemiksi 1-1 kolmen minuutin pelin jälkeen. Kiekon ohjasi sisään maalin edestä Matti Järvinen, syöttöpisteille pääsivät Jere Karjalainen ja Mikko Lehtonen.

Neljää minuuttia myöhemmin isännät iskivät jälleen. Tuohimaa sylki Niko Ojamäen laukaukset eteensä, ja ensimmäisenä kiekkoon ehti Joona Luoto, joka iski kauden seitsemännen osumansa.

Tappara päästi kuitenkin SaiPan pelin jälleen mukaan ottamalla kaksi jäähyä erän puolenvälin tienoilla. Jälkimmäisen, Veli-Matti Vittasmäen ottaman, jäähyn aluksi vierailijoiden ylivoima toimi.

Anssi Löfman voitto aloituksen Lauri Taipalukselle, joka syötti suoraan poikittaisliikkeeseen Kalle Maalahdelle, jonka lämäri yllätti Hrachovinan ja tasoitti lukemiksi 2-2.

Tappara pääsi vielä erän lopulla vyöryttämään pari vaarallista hyökkäystä SaiPan maalille, mutta lisäosumia ei varsinaisella peliajalla nähty.

Jatkoaika

Tappara pyöritti peliä lähes koko jatkoajan SaiPan päädyssä. Pyörityksen katkaisi lopulta isäntäjoukkueen puolustajan katkennut maila, jonka seurauksena Roy Radke polki läpiajoon. Hrachovinan torjunnan jälkeen läpiajo nähtiin kuitenkin toiseen päätyyn, eikä Jere Karjalainen erehtynyt.