Ilveksen pudotuspelihaaveet elävät HIFK-voiton myötä

Teemut Lepaus (vas.) ja Rautiainen (kesk.) taiteilivat yhden kevätkauden komeimmista osumista, joka jäi lopulta ottelun voittomaaliksi. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Teemut Lepaus (vas.) ja Rautiainen (kesk.) taiteilivat yhden kevätkauden komeimmista osumista, joka jäi lopulta ottelun voittomaaliksi. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Tulos

2-1

Ratkaisu

Vaikka kenttätapahtumat olivat lukujen valossa tasaiset, sai Ilves pidettyä vierailijat hyvin pois parhaalta maalintekosektorilta. Tupsukorvien ykkösketjun vahva hyökkäyspeli oli kotijoukkueen voiton tae.

Lähtökohta

HIFK lähti otteluun neljä pistettä jäljessä viimeistä kotietusijaa hallussaan pitännyt JYPiä perässä. Ilveksellä puolestaan matkaa viimeiseen pudotuspelipaikkaan oli jälleen kymmenen pistettä, ja täysi pistepotti oli ehdottomasti hakusessa ohuiden pudotuspelihaaveiden hengissäpitämiseksi.

1. erä

Ensimmäinen erä pelattiin tasaista kiekkoa, eikä joukkueiden välille löytynyt eroa.

Erän paras maalipaikka aukesi hieman ennen erän puoltaväliä puolittaiseen läpiajoon karanneelle Ville Meskaselle, mutta HIFK-vahti Atte Engren torjui pehmeähkön yrityksen helposti.

Tasaisen erän jälkeen tauolle lähdettiin kuitenkin 0-0-lukemissa.

2. erä

Maalinteon aloitti ottelussa vierasjoukkue, kun toista erää oltiin pelattu reilu viisi minuuttia.

Ilves-hyökkääjä Eemeli Suomen pehmeä pelaaminen omassa päässä kostautui. Vili Sopanen pääsi karvaamaan kiekon Jarkko Maliselle, joka sai nousta melko vapaasti maalin eteen ja laukoi kiekon kääntölaukauksella ohi Riku Heleniuksen.

Ilves tuli erän aikana kuitenkin vielä tasoihin: Sami Sandell karvasi kiekon Ilveksen puolustusalueella IFK-pakki Ville Varakkaalta, ja laukoi nopean pystynousun päätteeksi tarkan rannelaukauksen takayläkulmaan tuoden Ilveksen tasoihin.

Vain pari minuuttia Sandellin osuman jälkeen puolustaja Joe Piskulalla oli vapaa paikka viedä tupsukorvat johtoon IFK-maalin edessä, mutta peruspakin kädet eivät riittäneet tilanteessa.

Kädellisempiä ratkaisijoita löytyi kuitenkin seuraavassa maalitilanteessa. Teemu Lepaus tarjoili illan komeimman maalisyötön IFK-maalin takaa etukulmalle nousseelle kaimalleen Rautiaiselle, joka sai lyödä kiekon helposti tyhjään maaliin Engrenin ollessa jo ulkona tilanteesta.

3. erä

Kolmannessa erässä ei nähty lisämaaleja, vaikka HIFK saikin loppuminuuteilla kuudella kenttäpelaajalla luotua muutamankin vaarallisen tekopaikan.