Illan ainoa riitti JYPille voittoon - "Oli kyllä oikeasti kova peli"

JYP-Tappara 1-0

Ratkaisu: Joukkueiden viime vuositen kohtaamisten perusteella sopi odottaa melko runsasmaalista iltapuhdetta, mutta toisin kävi. JYP rakensi selvästi isomman liudan laadukkaita maalipaikkoja kuin Tappara, mutta viimeistely ontui. Osasyyllinen tähän oli toki auringonvarman iltapuhteen torjunut Tappara-vahti Dominik Hrachovina.
Jarkko Immosen kauden kuudes maali riitti tällä kertaa JYPille voittoon.
 
Lähtökohta: JYP pääsi isännöimään Tapparaa viiden ottelun voittoputken turvin. Kirvesrinnat ovat niin ikään voittaneet viime aikoina enemmän kuin hävinneet, tosin lauantaina Raumalla tukeva 4-0 -johto suli 4-5 -tappioksi voittomaalikisassa. CHL:n neljännesvälierät mukaan lukien keskiviikkoillan kohtaaminen oli JYPin ja Tapparan välillä jo tämän kauden viides.

1. erä: JYP aloitti vakuuttavasti ja vei etenkin ensimmäistä kymppiä välillä mielin määrin. 2-3 osumaan kotijoukkueella olisi ollut paikkoja, mutta laukausten laatu ei riittänyt Dominik Hrachvinan ohittamiseen. Erän edetessä Tappara sai juonesta kiinni ja pääsi erän loppuun ylivoimalle, mutta viimeistelyssä vierasjoukkuekaan ei onnistunut.

2. erä: JYP aloitti erän alivoimalla ja 35 sekunnin "jämät" selvitettyä. Sen jälkeen kotijoukkue tarttui voimakkaasti tahtipuikkoon ja loi paikan jos toisenkin, mutta Jarkko Immosen neljän ja puolen minuutin kohdalla lusikoima 1-0 jäi erän ainoakaiseksi. Tappara pelasi kertaalleen ylivoimaa seitsemän minuutin kohdalla, JYP puolestaan kahdesti erän jälkimmäisellä kympillä. Enempää maaleja ei kuitenkaan nähty.
Erän loppupuolella JYP-hyökkääjä Jerry Turkulainen joutui jättämään leikin kesken, mutta hän palasi ruotuun ottelun kolmanteen erään.
 
3. erä: Kolmannessa erässä Tappara haki tasoitusta vimmatusti ja pieni passivoitumisen peikko vaani ajoittain JYPiä. Hurrikaanijoukkue pystyi kuitenkin suojelemaan Jussi Olkinuoran maalia loppuun saakka, eikä enempää osumia nähty.

Oho: Tuoreen Tappara-hankinnan Curtis Hamiltonin pelilupa saatiin kuntoon vain muutama hetki ennen ottelun alkua. Hamiltonin iltapuhde sisälsi reilut 12 peliminuuttia ja yhden laukauksen. Kanadalainen ei pelannut alkukaudesta missään, sesongin ainoat pelit ennen tätä olivat neljä kamppailua Kanadan paidassa vuodenvaihteen Spengler-cupissa. Pelaamattomuus kieltämättä näkyi.

Erikoista: Marko Virtasen päävalmentajakaudella 2013-14 alkaen oli JYPin ja Tapparan välisissä otteluissa tehty yhteensä alle viisi maalia vain kerran ennen tätä. Vuosi sitten syksyllä JYP voitti 2-0.

Kommentti: - Kireä pienten marginaalien peli. Ei voi oikein muusta tukistaa kuin nollasta tehdystä maalista, Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi totesi.
- Oli kyllä oikeasti kova peli. Yksilötasolla sai mitata, mitä se kova pelaaminen on. Tämä oli esimerkiksi Anttoni Hongalle ja Anton Stråkalle rahaa pankkiin, JYP-luotsi Marko Virtanen viittasi nuoriin pelaajiinsa.