Huh, mikä maali! – Jukureiden puolustaja sooloili huipputärkeän osuman jatkoajalla

Jukurit ja Lukko kävit vääntöä todella isoista pisteistä. Tasainen kamppailu eteni jatkoajalle asti, jossa ratkaisijaksi nousi upean soolomaalin viimeistellyt Miika Koivisto. Voiton myötä Jukurit kasvatti eron Lukkoon kahteen pisteeseen.

Kun HIFK ja Sport tuntuvat tekevänsä kaikkensa antaakseen pudotuspeliviivan alapuolella oleville vielä mahdollisuuden haaveilla kauden jatkumisesta runkosarjan jälkeen, taisi Jukurien kahden pisteen kotivoittokin Lukosta tuntua täydeltä voitolta.

Toki Lukossa saa vielä haaveilla pelien jatkumisesta pidemmälle kevääseen, siihen tuli Kalevankankaalla ministeriötason kannustusta.

Vai pitääkö (Lukosta) olla huolissaan, ulkoministeri Timo Soini?

- Ei pidä, ei playoff-viiva vielä ole karannut. Tänään oli voitto käsissä kolme kertaa. Vähän halvalla hävittiin, viittasi Soini jatkoajan maaliin, jossa Jukurit sai ylivoiman raumalaismaalille, kun Jesse Virtanen oli blokattu tilanteesta.

Lukkoa ei enää Kalevankankaalla vieraile, joten Jukurien myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalaisen sanat Soinille eivät olleet veitsen kääntämistä haavassa.

- Voitamme kotipelejä niin harvoin, että tervetuloa uudelleenkin Kalevankankaalle kannustamaan herra ministeri, toivotti Vesalainen Soinille pelin jälkeen.

Jukurit voitti pelin pisteet samoin lukemin kuin illan Koivistot jakautuivat. Jukurien viime kauden lukkolaiset sentteri Henrik (1+1) ja puolustaja Miika (1+1) olivat voittavalla puolella, Lukon laitahyökkääjä Toni Koivisto (1+2) häviäjissä.

Lukon teho olikin ykkösketjun varassa. Toni Koiviston lisäksi sentteri Peter Tiivola kirjautti pisteet 1+1, laitahyökkääjä Ville Vahalahti 0+2.

Tiivolalta, 23, jäi viime keväänä Bluesista siirryttyään avaamatta maalitili Lukossa runkosarjassa pelaamissaan kymmenessä ottelussa.

Nyt hän on Lukon ykköstykki 14 maalillaan. Edes juniorioreissa helsinkiläissyntyinen Tiivola ei nakuttanut ikäluokkansa pääsarjatasolla koskaan 15 maalia enempää.

- Hyvähän hienojen kerjukaverien kanssa on pelata, viittasi Tiivola Vahalahden ja Koiviston saamisesta ketjuunsa Aaron Gagnonin riveistä poistumisen jälkeen.

- Viime kevät Lukossa oli itselleni pettymys, joten se maalittomuus ei ollut ihme. Olihan tälläkin kaudella välillä suvantoa, mutta nyt tuntuu taas kulkevan, Tiivola tiivisti.

Lukon kakkosketjussa Aleksi Saarela, Valentin Claireaux ja Sami Lähteenmäki puolestaan hävisivät pelinsä tasakentällisin peräti 0-3.

- Olimme niskan päällä, mutta kolmannen erän omista toppäyksistämme syntyneet maalit rupesivat syömään meitä, kiteytti Lukko-luotsi Kari Heikkilä.

- Päätöserän (kaksi) maalimme tulivat, kun joukkueella oli jalka hyvin kaasulla ja nilkka suorana koko erän, kuvaili Jukurien käskyttäjä Risto Dufva.