HPK nousi sillasta jatkoaikavoittoon Hakametsässä

Oskari Laaksosen (oik.) debyytti päättyi jatkoaikatappioon HPK:lle. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Oskari Laaksosen (oik.) debyytti päättyi jatkoaikatappioon HPK:lle. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Tulos

5-6 ja

Ratkaisu

Ilveksellä oli ottelussa useammankin kerran ratkaisun avaimet käsissään, mutta pelitavan vaihtaminen tavallisesta kilpikonnapuolustukseen antoi HPK:lle mahdollisuuden tulla otteluun mukaan.

Myöskään yksikään ottelun kolmesta maalivahdista ei pelannut erityisen hyvää ottelua.

Lähtökohta

Ottelussa kohtasivat sarjataulukossa sijoilla 11 ja 14 olevat joukkueet. Ilveksen ero pudotuspeliviivan yläpuolelle oli 13 sarjapistettä, HPK:lla peräti 21.

1. erä

Ilves sai otteluun salama-alun, kun kapteeni Tapio Laakson syöttö HPK-maalille kimposi ohi Emil Larmin puolustaja Niklas Frimanin luistimista vain 14 sekunnin jälkeen. Syöttöpisteet Laakson maaliin merkittiin Joe Piskulalle ja Arttu Ruotsalaiselle.

HPK:n takaa-ajo ei kestänyt kauan, kun jo alle neljän minuutin kohdalla kovaotteinen puolustaja Miro Karjalainen avasi maalitilinsä hämeenlinnalaisjoukkueessa siniviivavedolla kovan maskin takaa. Syöttöpisteet osumaan Kristian Vesalaiselle ja Markus Niemeläiselle.

Ottelun seuraavaa maaliakaan ei jouduttu odottamaan reilua kolmea minuuttia pidempään. Ilves-laituri Joona Ikonen riisti hyökkäysalueella kiekon HPK-puolustukselta ja syötti sen keskustaan Sami Sandellille, joka laukoi suoraan syötöstä Ilveksen jälleen yhden maalin karkumatkalle.

Erän lopulla Ilves osui jälleen. Sami Sandell pelasi kiekon maalin eteen, josta se kimposi jälleen Frimanin kautta maaliin. Syöttöpisteet maaliin Eemeli Suomelle ja Ville Meskaselle.

2. erä

Toinen erä käynnistyi HPK:n osalta maalivahdinvaihdolla, kun Antti Karjalainen luisteli tolppien väliin Larmin jäädessä penkille seuraamaan ottelua.

HPK sai tuhannen taalan paikan käynnistää takaa-ajonsa, kun Ilves otti neljän sekunnin sisään kaksi rangaistusta. Ensin Tapio Laakso typerän jäähyn poikittaisesta mailasta ja lähes heti perään Mark Flood purki kiekon suoraan katsomoon.

Alle puoli minuuttia viisi-kolmosen alun jälkeen HPK pääsikin iskemään kavennuksen. Oula Palveen poikittaissyöttö tavoitti Kristian Vesalaisen, jonka lyöntilaukaus suoraan syötöstä painui yläriman kautta Ilves-maaliin ja toi HPK:n jo maalin päähän.

Lupaavasti alkanut kiri koki kuitenkin kovan kolauksen, kun Kerhon avausmaalin iskenyt Karjalainen taklasi Ilves-hyökkääjä Suomea päähän kotijoukkueen vaihtopenkin edustalla. Karjalainen ajettiin ulos - jo viidettä kertaa tällä kaudella - ja Ilves pääsi viiden minuutin ylivoimalle.

Kymmenen sekuntia ennen erän loppua Laakso ohjasi Teemu Rautiaisen laukauksen maalin edestä sisään ja vei Ilveksen jo 4-2-johtoon. Kakkossyöttö maaliin debyyttiotteluaan Liigassa pelanneelle 18-vuotiaalle Oskari Laaksoselle.

3. erä

Kolmas erä ei alkanut Ilveksen kolmen minuutin ylivoimasta huolimatta kotimerkkisesti. Reilun minuutin pelin jälkeen Sami Sandell menetti kiekon hyökkäyssinisellä ja puolustaja Joonas Lehtivuori karkasi läpiajoon ja toi HPK:n alivoimamaalilla jälleen maalin päähän.

Erän puolenvälin jälkeen Ilveksen Juhani Tamminen otti kampitusrangaistuksen ja päästi HPK:n ylivoimalle.

Ylivoima ehti kulua lähes loppuun, kun Kristian Vesalaisen poikittaissyöttöyritys kimposi Ilves-puolustaja Joe Piskulan mailan kautta maaliin ja toi HPK:n 4-4-tasalukemiin. Maaliin merkittiin syöttäjiksi Palve ja Jere Innala.

Vain kaksi minuuttia tästä ja HPK iski jälleen. Joonas Lehtivuori iski erän toisen osumansa ja vei HPK:n ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon ajassa 57.38. Syöttöpisteet maaliin Teemu Turuselle ja Innalalle.

Ilves ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tuli ottelussa tasoihin 52 sekuntia ennen loppua pelatessaan ilman maalivahtia. Otto Koivula tarjoili Joe Piskulalle loistavan maalipaikan B-pisteiden väliin ja jenkkipuolustajan rannelaukaus ohitti Antti Karjalaisen. Kakkossyöttö maaliin Ville Meskaselle.

Jatkoaika

Jatkoajallakin nähtiin maalipaikkoja useampia molempiin päihin. Läpiajossa tai puolittaisessa läpiajossa olivat niin HPK:n Eetu Tuulola kuin Ilveksen Ville Meskanen ja Teemu Rautiainenkin.

Ottelun ratkaisuosuman iski lopulta Oula Palve, joka pääsi Kristian Vesalaisen puolittaisen läpiajon paluukiekosta iskemään kiekon Antti Lehtosen jalkojen välistä maaliin.

Erikoista

Tapio Laakson onnekas avausmaali ajassa 0.14 oli tämän liigakauden toiseksi nopein. Ainoa nopeamman maalin tällä kaudella tehnyt pelaaja on vastustaja HPK:n laituri Jere Innala SaiPaa vastaan syyskuun lopulla kymmenessä sekunnissa.