HPK:n hurja tammikuu jatkuu

Kärpät – HPK 3–4 vl. (1–2, 2–0, 0–1 0–0, 0–1)

Ennakkoasetelma: Vastakkain olivat tammikuussa 2018 kaksi eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta. Neljässä ottelussa Kärpät oli saalistanut kymmenen ja HPK yhdeksän pistettä. Näin ollen joukkueiden kuntopuntarissa ei ollut mitään eroa, vaikka sarjataulukossa Kärpät oli ykkönen ja kovasti play -paikkaa hakeva HPK kolmanneksi viimeinen.

HPK sai mukaansa U20-MM-kisoissa hienosti pelanneet hyökkääjät Kristian Vesalaisen ja Eetu Tuulolan. Kärppien maalia vartioi ykkösvahdin paikan viime aikoina vallannut Jussi Rynnäs. Kärpillä mukana oli 17-vuotias Rasmus Kupari.

 

I erä: Kärpät ei saanut missään vaiheessa vauhtirulettiaan käyntiin, vaikka kolmosketjun Rasmus Kuparilla oli kaksi aivan loistavaa tekopaikkaa. Pelaaminen koko jokuueella oli aneemista ja sekavaa.

Niinpä HPK teki kolmesta tekopaikastaan kaksi maalia. Teemu Turunen iski Rynnäksen haarojen välistä 0–1:een. Maali muutettiin myöhemmin Janne Lahden tekemäksi. Markus Niemeläinen ampui kauniisti B-pisteisen välistä 0–2:een. Niemeläiselle maali oli liigauran ensimmäinen ja syöttöpiste Kuusistolle liigauran ensimmäinen tehopiste. Kiekko talteen, tottakai.

Viisi minuuttia ennen erän loppua Severi Sillanpää pääsi nokakkain Rynnäksen kanssa, mutta oululaismaalivahti venyi paraatitorjuntaan.

Kun HPK jo odotteli erä päättymistä, Kärppien ykkösketju rankaisi. Miika Koiviston lättysyöttö nurkasta tavoitti takatolpalla kytänneen Charles Bertrandin, joka ampui kiekon etuylänurkasta yläputken alle. Täysosuma oli ranskalaiselle jo kauden 23. ja hän vahvisti asemaansa Liigan parhaana maalintekijänä.

Pelikello näytti tuossa vaiheessa vain 0,3 sekuntia ennen päätössummeria.

Yllättäen Kärppien paras hyökkäyskoostumus oli kolmonen Otto Karvinen – Rasmus Kupari – Juha Koivisto.

II erä: Kolmosketju sai heti palkinnon, kun Juha Koivisto ampui rebound-kiekon Emil Larmin selän taakse. Täysosuma oli Koivistolle uran ensimmäinen Kärpissä.

Painopiste erässä muuttui täysin Kärppien hallinnaksi. Kun Lasse Kukkonen sai pikkukakkosen Kristian Vesalaisen kiinnipitämisestä, Kärpillä oli jäähyn aikana pitkään viisi miestä jäällä, mutta ottelun tuomarikvartetti ei havainnut virhettä.

Kärpät siirtyi 3–2 -johtoon, kun kapteeni Kukkonen heittäytymällä siirsi kiekon Larmin selän taakse. Kiekko jäi Larmin torjunnasta hänen selkänsä taakse. Tilannetta edelsi hyvään tammikuun vireeseen syttyneen Ville Leskisen rannelaukaus.

III erä: HPK tasoitti ajassa 45.15 . Se oli Harri Harri Kainulaiselle uran ensimmäinen liigamaali. Kiekko upposi B-pisteiden kaarelta lähteneellä hurjalla lämärillä etuylänurkkaan.

Vaikka Kärpät hallitsi, kotijoukkueen peliä sekoitti Jani Hakanpään vakavan näköinen loukkaaantuminen. Hakanpää sai kiekon kasvoihinsa, mutta noin viiden minuutin paikkaaminen pukuhuoneessa riitti.

Jatkoaika:

Rankkareissa HPK oli Kärppiä etevämpi.

– HPK oli tällä kertaa parempi, kommentoi Kärppien päävalmentaja Mikko Manner lyhyesti-

Rankkarikisassa ainoa onnistuja oli Joonas Lehtivuori. HPK:sta epäonnistuivat Teemu Turunen ja Kristian Vesalainen.

Kärpistä Emil Larmin muuriin kilpistyivät Ville Leskinen, Otto Karvinen ja Mikael Ruohomaa.

 

Yhteenveto: Yleisöä oli jälleen yli 6000, tällä kertaa 6024 maksanutta katselijaa. Kärpät punnertaa kohti runkosarjan voittoa ja mahdollista CHL-paikkaa kohti. Näillä eväillä HPK:lla on täydet mahdollisuudet nousta kymmenen parhaan joukkoon ja play off -joukkueeksi.

Tilastot:

I erä: 5.47 Teemu Turunen (Joonas Lehtivuori – Otto Paajanen) 0–1, 13.31 Markus Niemeläinen (Jaakko Kuusisto) 0–2, 19.59 Charles Bertrand (Mikael Ruohomaa – Miika Koivisto) 1–2.

II erä: 22.02 Juha Koivisto (Rasmus Kupari – Otto Karvinen) 2–2, 37.46 Lasse Kukkonen (Ville Leskinen – Jani Hakanpää) 3–2.

III erä: 45.13. Harri Kainulainen (Niklas Friman – Jere Innala 3–3.

Jatkoaika: 65.00 Joonas Lehtivuori vl. 3–4.

Kokoonpanot:

Kärpät:

Maalivahdit: Jussi Rynnäs ja (Veini Vehviläinen)

I viisikko: Julius Junttila – Mikael Ruohomaa – Charles Bertrand, Miika Koivisto – Shaun Heshka.

II viisikko: Saku Mäenalanen – Nicklas Lasu – Ville Leskinen, Lasse Kukkonen – Mikko Niemelä.

III viisikko: Otto Karvinen – Rasmus Kupari – Juha Koivisto, Taneli Ronkainen – Jani Hakanpää.

IV ketju: Sami Anttila – Miska Humaloja – Jari Sailio.

7. puolustaja: Aleksi Mäkelä.

HPK:

Maalivahdit: Emil Larmi ja (Antti Karjalainen).

I viisikko: Jere Innala – Ville Viitaluoma – Mikko Lehtonen, Joonas Lehtivuori – Petteri Nikkilä.

II viisikko: Janne Lahti – Otto Paajanen – Teemu Turunen, Niklas Friman – Roope Laivainen.

III viisikko: Kristian Vesalainen – Oula Palve – Eetu Tuulola, Markus Niemeläinen – Niclas Almari.

IV ketju: Miro Ruokonen – Severi Sillanpää – Jaakko Kuusisto.

13. hyökkääjä: Harri Kainulainen.